Kuva:Romain Thuillier/Hyundai Motorsport GmbHRallin MM-sarjan mestaruustaistossa on neljä kuskia 18 pisteen sisällä. Tuon taiston ulkopuolella viidentenä kurkkii Hyundain Thierry Neuville, joka on 38 pistettä sarjaa johtavan Toyotan Elfyn Evansin takana.Toyotan Kalle Rovanperä on kakkosena seitsemän pistettä Evansin perässä. Toyotan Sebastien Ogier on yhdeksän pistettä Evansista, ja Hyundain Ott Tänak 18 pistettä kärjestä. Neuville näytti Paraguayn MM-rallissa merkkejä paremmasta, kun hän oli kolmas. Belgialainen on nyt puhunut tilanteestaan RTBF:lle ennen Chilen MM-rallia.– Ei koskaan voi sanoa ei koskaan mestaruudesta. Jos Chilen rallissa ja Keski-Euroopan kilpailussa onnistumme hyvin, voimme ehkä palata haastajaksi. Mutta se on silti hankalaa. Mutta hei, tunnetaanhan meidät never give up -asenteesta. Jatketaan loppuun asti. Ja erityisesti, kun kausi päättyy Saudi-Arabiassa. Nähtiin jo tänä viikonloppuna, kaikkien rengasrikkojen myötä, että mestaruus voi ratketa vasta lopussa. Jatketaan siis omaa työtä ja katsotaan sitten.Neuville ei peitellyt näkemystään siitä, että Hyundain auto ei pysty haastamaan Toyotaa.– Se on turhauttavaa, koska tiedämme olevamme automme rajoilla. Haluamme ajaa kovempaa, pystymme ajamaan kovempaa, mutta auto ei anna siihen mahdollisuutta. Toivon, että pystymme reagoimaan riittävän nopeasti Chileen, koska se on ralli jonka tunnemme hyvin. Meillä on hyvä lähtöpaikka tielle. Perjantaina on yleensä paljon putsattavaa, joten tarvitaan auto, joka pystyy kulkemaan todella kovaa. Insinöörit tietävät, mitä heidän pitää tehdä tällä viikolla valmistautuakseen Chilen ralliin. Ja siitä tulee vuosi, kun viimeksi voitimme siellä, joten olisi hienoa napata voitto taas, näki Neuville.LUE MYÖS: MTV:n asiantuntija villiintyi – rajua tekstiä Sami Pajarista (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Chilen MM-ralli Hyundai Paraguayn MM-ralli Thierry Neuville Toyota Tuoreimmat Uutiset Montreal Canadiensin supertähti teki asioita selväksi Patrik Laineesta Kaisa Mäkäräinen ex-suojatti puhui nyt suunsa puhtaaksi – legendakin reagoi Jonne Halttunen lyttäsi rallitähden MTV:llä – ”Henkilökohtainen mielipiteeni” SM-liigan jättihankinta varmistui – UC: Palkka 360 000 euroa vuodessa Laura Arffman katosi Ylen lähetyksistä – tämän nainen halusi sanoa Reetta Hurske teki uuden aluevaltauksen – häkeltyi ihmisten reaktioista Toyota-tähdeltä ikävää vihjailua Janni Hussin ammattitaidosta Kari-Pekka Kyrö sanoi Ylelle suoraan – tämän vuoksi hän ei enää valmenna Ura syöksykierteessä – Ville Nousiainen ryöpytti Suomen hiihtonaista: ”Täysromahdus” Alisa Vainion kohtelu Pariisin maratonilla pöyristytti – tämä näky sai päreet palamaan UC: HIFK on tekemässä kovan ryöstön SM-liigaseurasta Mikko Rantanen avautui nyt IL:lle siitä, mitä Leijonissa tapahtui Kulissipaljastus MTV:llä: Kalle Rovanperän kuppi meni nurin Kroatiassa – alkoi melkoinen show Yleisurheilusensaatio antoi karun viestin poikaystävälleen – nyt se on julkista Ylen Riku Salmisen mitta täyttyi – haukkui nämä suomalaishiihtäjät pystyyn Lue myös: Jonne Halttunen lyttäsi rallitähden MTV:llä – ”Henkilökohtainen mielipiteeni” Ralli 13.04.2026 - 17:51 Lasse Honkanen Toyota-tähdeltä ikävää vihjailua Janni Hussin ammattitaidosta Ralli 13.04.2026 - 09:51 Lasse Honkanen Kulissipaljastus MTV:llä: Kalle Rovanperän kuppi meni nurin Kroatiassa – alkoi melkoinen show Ralli 12.04.2026 - 14:01 Lasse Honkanen