Kuva: TGR WRT / McKleinToyotan Kalle Rovanperä jäi kuudenneksi Chilen MM-rallissa. Hän on tällä hetkellä putoamassa pois mestaruustaistosta, jossa ovat mukana Sebastien Ogier ja Elfyn Evans.Asiantuntijat Alasdair Lindsay ja Colin Clark ovat puhuneet miehestä SPIN The Rally Podissa. – Hän tavallaan tekee sen työn, mutta se ei silti riitä, mikä on aika uskomatonta ajatella. Ja miten maansa myynyt Kalle Rovanperä olikaan rallin lopussa. Kyllä, hän onnistui nousemaan kuudenneksi sen kolmannella erikoiskokeella tulleen rengasrikon jälkeen. Rengasrikon, jonka hän itse aiheutti– Kallelta on ikään kuin kadonnut se sama kipinä, jonka näimme Suomessa, kun ajattelimme että ehkä nyt on viimein natsannut. Se tuntuu hävinneen. Siltä se ainakin tuntui viimeisessä median haastattelupisteessä, kun puhuimme hänen kanssaan. Hän ei ollut lainkaan hyvällä tuulella. Ymmärrettävästi toki, mutta ei kuitenkaan… mikä sana tätä kuvaisi… ei sellainen olo, että hän tuntuisi siltä, että olisi menossa voittamaan mestaruutta tänä vuonna, paalutti Lindsay.Clark on pistänyt merkille samanlaisia asioita. Rovanperällä ei ole kaikki kunnossa.– Olen samaa mieltä. Hän ei näytä mestarilta tänä vuonna. Aiemmin hän on aina näyttänyt mestarilta. Nyt ei. Se ei tarkoita, etteikö hän osaisi. Nähtiinhan se suoritus Kanariansaarilta, jossa hän oli aivan uskomattoman ylivoimainen. Keski-Euroopan MM-rallissa tilanne voi olla aivan toinen, mutta olet oikeassa, Alasdair, aloitti Clark.– Kyse on olemuksesta, olemuksesta ja olemuksesta. Olemme koko vuoden pohtineet, onko kyse vain renkaista vai useamman tekijän yhdistelmästä. Ja nyt alkaa tulla vähän viitteitä siitä, ettei kyse ole vain renkaista, vaan useamman asian summasta.– En usko, että hän on tällä hetkellä täysin rakastunut omaan rallin tekemiseensä. Ei siis ralliin sinänsä, mutta omaan ajamiseensa juuri nyt. Ja nuorena miehenä, joka on saanut valtavasti menestystä, jolla on ollut tämä uskomaton lahjakkuus ja joka on tähän asti vain nauttinut rallista ilman että on tarvinnut oikein yrittää, nyt hän onkin tällaisessa tilanteessa.– Luulen, että siinä on pieni — ei niinkään asenteessa vaan enemmänkin henkisellä puolella — tarve vähän nollata ja säätää kurssia uudelleen, jotta hän voisi sitten tarttua itse varsinaiseen ongelmaan eli näiden renkaiden hallitsemiseen, arvioi Clark.LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Chilen MM-ralli Kalle Rovanperä Tuoreimmat Uutiset Mari Ederin elämä meni kertaheitolla uusiksi – ”Olen kusessa” Kimi Räikkönen hyppäsi uuden F1-auton rattiin – Ferrarilla tippui hetkessä leuka lattiaan Jari-Matti Latvala teki tylyn tempun Toyota-kuskille – nöyrä pyyntö kaikui kuuroille korville Venäjän hiihtotähti lähti vetämään maasta – pusutteli nyt länsimaalaisen hiihtäjän kanssa Teemu Selänteeltä raju reaktio HIFK:n toimintaan – tämä näky oli liikaa legendalle Janni Hussi vahvisti ikävän tiedon työstään rallimiesten kanssa HS: Homoseksuaalinen suomalainen kiekkotähti puhui nyt Veli-Matti Savinaisesta Kulissipaljastus: F1-pomolta hyytävä uhkaus Valtteri Bottakselle – ”Järkyttynyt” Kaisa Mäkäräinen siirtyy nyt täysin eri lajiin F1:n kuskimarkkinoilla muhii iso peliliike – Red Bull haluaa nyt tämän miehen Rallimaailmasta hurja arvio Sami Pajarista – Suomessa tätä ei ääneen ole sanottu UC: Patrik Laineen kohdalla keskustellaan nyt avoimesti ”shokkiuutisesta” – ”En yllättyisi” Suomalaiset naisjuoksijat löysivät toisensa – ”Rakkautta ensisilmäyksellä” Arvio: Max Verstappen lähtee Red Bullilta – yksi päätös katkaisi kamelin selän Näin SM-liigaan juonittiin ”halpa” superkaappaus – ”Hän voittaa pistepörssin” Lue myös: Jari-Matti Latvala teki tylyn tempun Toyota-kuskille – nöyrä pyyntö kaikui kuuroille korville Ralli 30.04.2026 - 17:59 Lasse Honkanen Janni Hussi vahvisti ikävän tiedon työstään rallimiesten kanssa Ralli 30.04.2026 - 11:51 Lasse Honkanen Rallimaailmasta hurja arvio Sami Pajarista – Suomessa tätä ei ääneen ole sanottu Ralli 29.04.2026 - 18:01 Lasse Honkanen