Kuva: TGR WRT / McKlein Toyotan Kalle Rovanperän päätös jättää rallimaailma ja siirtyä formuloiden puoleen oli iso järkytys monelle ihmiselle. Sitä se oli myös hänen kartanlukijalleen Jonne Halttuselle. Formula-autoon ei kartanlukijaa mahdu. Halttunen jää siis ilman työpaikkaa. Hän on puhunut asiaan liittyvistä tunnoistaan rehellisesti Club Dirtfishille. – Ensimmäinen reaktioni oli ehdottomasti järkytys. En ollut iloinen. Ajattelin vain, että ”miksi? Mikä on syy?” En nähnyt siinä mitään järkeä. Ensimmäinen reaktio oli siis negatiivinen, mutta siitä on nyt jo muutama kuukausi, kun kuulin asiasta. Siihen aikaan ajattelin vielä, että meidän pitäisi tai voisimme jatkaa vielä kaksi kautta lisää, selvitti Halttunen, joka on siis oppinut hyväksymään asian. Halttunen otti esille myös Suomen MM-rallin jälkeiset juhlat palkintopallilla. Kaksikko nappasi ensimmäisen voittonsa Suomen MM-rallissa. – Nyt ehkä näkee sen (reaktiot palkintopallilla) eri tavalla. Se merkitsi todella paljon, koska tiesin jo ralliin lähtiessä, että tämä saattaa olla viimeinen Suomen MM-rallini Rally1-autolla, eli huipputason autolla. Eihän sitä koskaan tiedä, mutta… se oli tunne, ja voit varmasti kuvitella, että fiilikset olivat aika ristiriitaiset kilpailun jälkeen, kommentoi Halttunen. LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jonne Halttunen Kalle Rovanperä Toyota Tuoreimmat Uutiset THF:ssä hurja heitto: Tekeekö Jokerit todellisen shokkikaappauksen? Red Bull ylitti rajan – Max Verstappen sai tarpeekseen Shokkiväite Oscar Piastrin kohtelusta McLarenilla – ”Kuvottavaa” UC: Kärpät teki sen taas – kovan luokan kaappaus Rallin MM-sarjalta päivitys Kalle Rovanperästä – fanit vetivät heti johtopäätöksensä Kaisa Mäkäräinen myönsi Ylellä karun totuuden urastaan IS: Sonja Leinamo ällistyi siitä, mitä hänelle sanottiin kilpailun jälkeen Kenkää tuli – Red Bull -kuski avasi saman tien sanaisen arkkunsa Venäläinen NHL-joukkuekaveri soitti Aleksander Barkoville – suusta alkoi tulla melkoista tekstiä Rajua vihjailua Antti Pennasen pelaajatarkkailumatkasta Pohjois-Amerikassa – ”Olipa ääni käheänä” Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Skandaalinkäryinen spekulaatio: Torpedoiko Oscar Piastri toisen McLaren-tähden maailmanmestaruushaaveet? Aston Martin siirtää Fernando Alonson syrjään – paikalle jämäkuski Kalle Rovanperän hyvin tunteva mies sanoi ääneen ikävän totuuden suomalaiskuskista Esapekka Lapin kohtalo saamassa sinettinsä – näin puhui Hyundai-pomo Lue myös: Rallin MM-sarjalta päivitys Kalle Rovanperästä – fanit vetivät heti johtopäätöksensä Ralli 04.12.2025 - 17:00 Lasse Honkanen Kalle Rovanperän hyvin tunteva mies sanoi ääneen ikävän totuuden suomalaiskuskista Ralli 03.12.2025 - 14:51 Lasse Honkanen Esapekka Lapin kohtalo saamassa sinettinsä – näin puhui Hyundai-pomo Ralli 03.12.2025 - 12:51 Lasse Honkanen