Kuva: All Over Press Sportivo TVHyundain Esapekka Lappi matkaa ensi viikolla Chilen MM-ralliin. Hän seurasi kotisohvalta eteläkorealaisen tiimin vahvaa tekemistä Paraguayn MM-rallissa.Toyotan Sami Pajari voitti Paraguayssa. Hyundain Hayden Paddon oli kuitenkin kakkonen ennen tiimikaveriaan Adrien Fourmaux’ta. Myös Lapin tilanne herätti keskustelua rallin yhteydessä. Jäljellä on enää kolme osakilpailua. Chilen lisäksi ajetaan Sardiniassa ja kalenteriin on merkitty myös Saudi-Arabian MM-ralli. Se toki siirretään luultavasti muualle – mahdollisesti Espanjaan.– Esapekka Lappihan palaa tämän auton rattiin Enni Mälkösen kanssa Chilessä kahden viikon kuluttua. Se on nyt se iso spekulaatio, että onko se kauden viimeinen osakilpailu pääluokassa MM-sarjassa Esapekka Lappille ja Enni Mälköselle. Sardinia jotenkin kuulostaa Dani Sordon rallilta, kun on se kaksi kertaa urallaan voittanut, kommentoi selostaja Juho Kokko.– Näin sen voisi äkkiä kuvitella, mutta sitten missä se kauden viimeinen kilpailu. Ja tietysti jos se on Espanjassa, niin se olisi kotikisa sitten Danille, mutta katsotaan nyt vielä. Nyt taas Hayden Paddonkin on laittanut myös omia kapuloitaan rattaisiin.Tässä edelleenkin nyt on suorittanut hyvin tätä kisaa, ylisti asiantuntija Riku Tahko. MTV:n toinen asiantuntija Jari Ketomaa oli myös erittäin vaikuttunut. Hän hehkutti Paddonin osaamista.– Renkaita on mennyt, mutta on sanonut, että ei ole sellaisessa asemassa, että kommentoi sitä, meneekö niitä liikaa vai liian vähän. Koko ajan vaan ajattelee seuraavaa asiaa, mitä voi tehdä, jos se rengas menee, ajaa sen rengasikon niin vähillä vaurioilla kuin mahdollista eteenpäin.– Aivan käsittämätön suoritus, kakkoseksi osoittaa sen, että Hyundailla voi pärjätä aika hyvin. Siinä on Esapekka Lapille hyvää peliä muutaman viikon päästään ajattamaan Chilen ralliin. Esapekalle tsemppiä, mutta pystyy varmasti samanlaiseen kuin Paddon, että ei voi kuin sanoa, että hieno suoritus, ällisteli Ketomaa.LUE MYÖS: Alisa Vainiolta kutkuttavaa vihjailua tulevaisuudestaan (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Esapekka Lappi Hayden Paddon Hyundai Lue myös: UC:ssa ikävää vihjailua: Sami Pajarin käytös muuttui kuin taikaiskusta menestyksen myötä Ralli 02.09.2026 - 09:50 Lasse Honkanen Toyotan Juha Kankkunen taisi puhua läpiä päähänsä Ralli 01.09.2026 - 17:51 Lasse Honkanen Hyundain rallitähti hempeili naiskartturin kanssa MM-rallin jälkeen – ”Olet uskomaton” Ralli 01.09.2026 - 09:50 Lasse Honkanen