Kuva: TGR WRT / McKleinToyotan Kalle Rovanperä viihtyi tunnetusti soran lisäksi myös asfaltilla ralleissa. Miehen uran ensimmäinen asfalttirallin voitto MM-sarjassa irtosi vuonna 2022 Kroatiasta. Kartanlukija Jonne Halttunen on nyt kerrannut tuota kisaa MTV:n lähetyksessä.Rovanperän ja Halttusen tilanne näytti tuolloin vallan mainiolta ennen päätöspäivää. Sitten oli tulla katastrofi. – Sitten kun valittiin renkaita sunnuntaille, niin meillähän on selkeä tieto, että lähdetään kuivan kelin renkailla niin kuin valtaosa lähtikin. Sitten tulee yhtäkkiä tieto, että Ott Tänak (Hyundai) otti sadekelin pyöriä neljä kappaletta. Sitten meidän tiimissä oltiin, että miten on mahdollista, että me ollaan tässä kuudella hardilla, mikä on täysin kuivan kelin rengas. Meidän meteot (meteorologit) sanoivat, että ei sada. No sitten meidän tiimi teki fiksun päätöksen, että kiireellä heitettiin kaksi varaapyörää, sadepyöriä, avasi Halttunen.Halttunen kertoi sitten, minkälainen näky häntä ja Rovanperää odotti sunnuntain avauspätkällä.– Sitten muistan, kun oltiin menossa pätkelle, niin tosi tumma oli taivas siellä edessä. Soitin radiolla tiimille, että aika tummalta näyttää taivas, ja meteo sanoi, että ei sada vettä. Sitten mentiin vähän eteenpäin, niin ihan ehkä en muista ikinä milloin olisi niin paljon saanut vettä. Sitä tuli aivan kaatamalla. Sitten mennään seuraavalle pätkelle. Johdettiin rallia ennen sitä pätkää. Sitten se oli ihan kaaos meidän osalta, ja Otthan meni sitten ohi sillä pätkällä, selvitti Halttunen.Halttunen teki selväksi, että autossa ei ollut iloisia miehiä. Tuntui, että voitto karkaisi tuohon.– Oltiin aika vihaisella mielellä, että tässäkö se voitto sitten meni. Sitten mennään viimeiselle pätkälle. Onneksi keli alkoi vähän kuivumaan siitä, ja se oli tosi tekninen pätkä. Periaatteessa meillä ei pitänyt olla mitään saumaa niillä meidän renkailla, koska se oli niin mutainen pätkä. Yleensä mutaisilla pätkillä sadekelin pyörä pärjää paremmin, koska niissä on vähän semmoista uraa. – Tietenkin Kalle sisuuntui ihan älyttömästi. Jos sen onboardin katsoo, niin en ole varmaan millään pätkällä puputtanut niin paljon, koska siinä oli niin paljon mutaa, likaa, kaikkea muuta joka kurvissa. Kalle veti tosi rajun hyökkäyksen, ja voitettiin se pätkä minun mielestä jollain vajaalla kuudella sekunnilla. Sitten voitettiin sitä kautta Kroatian MM-ralli. Se oli meidän ensimmäinen asfalttikilpailun voitto. Siinä lähtökohdat olivat aika rajusti meitä vastaan, mutta siinä jostain kaveri kyllä sisulla kaivoi sen voiton, että se oli kyllä hieno kilpailu, päätti Halttunen.LUE MYÖS: MTV:n asiantuntija villiintyi – rajua tekstiä Sami Pajarista (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jonne Halttunen Kalle Rovanperä Tuoreimmat Uutiset Mikko Rantanen avautui nyt IL:lle siitä, mitä Leijonissa tapahtui Kulissipaljastus MTV:llä: Kalle Rovanperän kuppi meni nurin Kroatiassa – alkoi melkoinen show Yleisurheilusensaatio antoi karun viestin poikaystävälleen – nyt se on julkista Ylen Riku Salmisen mitta täyttyi – haukkui nämä suomalaishiihtäjät pystyyn Sami Jauhojärvi ei voinut olla hiljaa – tylytti Suomen romahtanutta hiihtotähteä Juha Miedolta uskomaton paljastus – tehnyt kaikille arkisen asian ”vain kerran elämässään” UC: HIFK heitti maailmanmestarin pihalle – todellisesta syystä vaiettiin Pusutteluksi meni, kun TV-kamera kääntyi – Ylen Laura Arffman hempeili IL: Jokerit voitti tarjouskilpailun – iso vonkale tarttui haaviin Esapekka Lappi hyppäsi melkoisen auton rattiin – ilmoille heitto uudesta urasta ”Hyi helvetti” – Nooralotta Nezirin treenit saivat karun käänteen Robert Helenius antoi melkoisen oppitunnin nyrkkeilijälle Suomessa Mustaa valkoisella: Kerttu Niskasen aikakausi on ohi Leijonatähti sai ”järkyttävän” tarjouksen KHL:stä – NHL-unelma tuhoutui siihen Kaisa Mäkäräinen teki paluun – kiusallinen ongelma nosti heti päätään Lue myös: Esapekka Lappi hyppäsi melkoisen auton rattiin – ilmoille heitto uudesta urasta Ralli 11.04.2026 - 13:51 Lasse Honkanen Sami Pajarin oli puhallettava peli poikki – pelkona potkuilmoitus Toyotalta Ralli 10.04.2026 - 09:48 Lasse Honkanen VM: Jari-Matti Latvala puhui avoimesti ongelmistaan Janni Hussin kanssa Ralli 09.04.2026 - 17:49 Lasse Honkanen