Kuva: All Over Press Sportivo TVJapanin MM-rallin tapahtumat ovat nyt johtaneet rajuun ratkaisuun, kertovat saksalaislähteet.Kaikki sai alkunsa, kun Toyotan Takamoto Katsuta kritisoi voimakkaasti niin sanottua etuautotiimiään. Japanilaiskuski ei voinut käsittää, miksi nuoteissa ei kerrottu, että tietyissä kohdissa oli esimerkiksi märkää. – Mutka oli täysin märkä. Kaikilla muilla oli siitä tieto, mutta minulla ei, väitti Katsuta.Kritiikki kohdistui siis etuautotiimiin, jonka muodostivat Juho Hänninen ja Janni Hussi. Esimerkiksi MTV:n asiantuntija Jonne Halttunen ei ymmärtänyt Katsutan puheita. Hän uskoi, että tilanne oli nuotin suhteen oikeasti sama kaikilla.Katsuta kiitti rallin päätteeksi myös Hännistä ja Hussia. Motorsport Aktuellin mukaan hän otti kuitenkin asian esiin vielä tallin sisällä. Hänninen ei lähteen mukaan siitä pitänyt. Hänninen on arvostettu testikuljettaja Toyotalla. Lähteen mukaan hän ilmoitti, että yhteistyö Katsutan kanssa päättyy rallin jälkeen.Motorsport Aktuell arvioi, että Katsutan pitää etsiä uusi ratkaisu ennen seuraavaa asfalttirallia. Tänä vuonna ei tosin ajeta enää asfalttiralleja MM-sarjassa.LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Janni Hussi Juho Hänninen Takamoto Katsuta Lue myös: Kalle Rovanperä ja Ott Tänak kävivät tiukan keskustelun – se taisi olla viimeinen pisara toiselle Ralli 10.08.2026 - 11:43 Lasse Honkanen Jari-Matti Latvalaa viedään kunnolla takaisin rallin MM-sarjaan – yksi mies on estämässä aikeet Ralli 09.08.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Juha Kankkusen edessä iso keskustelu – kahden suomalaisen kohtalo Toyotalla saa sinettinsä Ralli 09.08.2026 - 09:41 Lasse Honkanen