Kuva: Andre Lavadinho / @World / Red Bull Content PoolSardinian MM-rallissa ajettiin lauantaina kahdeksan erikoiskoetta. Kisaa hallitsi Sebastien Ogier, joka ajoi pohja-ajan viidelle päivän kahdeksasta erikoiskokeesta. Näin Ogier myös kirjautti itselleen täydet lauantain päätteeksi jaettavat MM-pisteet.Toisena kurvailee kaksi pohja-aikaa ajanut Ott Tänak. Eroa miesten välillä on lauantain jälkeen 17,1 sekuntia. Kolmantena on yli kaksi minuuttia kärjestä jäänyt Dani Sordo.Draamaa nähtiin erikoiskokeella kahdeksan, kun MM-sarjan kärki Thierry Neuville ajoi ulos ja joutui keskeyttämään. Näin ollen MM-sarjan kakkonen Elfyn Evans ja kolmonen Tänak saavat mahdollisuuden kuroa Neuville etumatkaa rajusti umpeen, mikäli Neuville ei pysty osallistumaan sunnuntain erikoiskokeille. Evans on Sardiniassa neljäntenä 30,5 sekuntia Sordon perässä.Suomalaisia ei ole mukana Rally 1-luokassa. Kisa päättyy sunnuntaina, jolloin ajetaan neljä erikoiskoetta.Championship leader @ThierryNeuville is out in SS8 after running wide and sliding down a bank ⚠️Crew OK ✅#WRC | #RallyItaliaSardegna 🇮🇹— World Rally Championship (@OfficialWRC) June 1, 2024LUE MYÖS: Hurja väite: Valtteri Bottaksen F1-pesti uhattuna (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Sardinian MM-ralli Sebastien Ogier Tuoreimmat Uutiset Ampumahiihtotähti on varma: Suvi Minkkinen teki valtavan virheen ennen olympialaisia UC: Suomalainen NHL-tähti juotettiin känniin – seuraavan päivän ottelusta tuli melkoinen Raju väite Makwan Amirkhanin toiminnasta – Ice Cage -pomo Max Hynninen voimaton? Jari-Matti Latvalan sanat IS:lle tekivät selväksi – Janni Hussista ei mestaria leivota Aitiossa ällistyttää HIFK:n lähes puolen miljoonan euron kiinnitys Ampumahiihtäjä pihalle olympialaisista – suomalaisvalmentaja vaikeni Ylellä Norjassa ollaan varmoja: Krista Pärmäkoskelta ”idioottimainen” temppu Suomalainen urheilulegenda on kuollut – ”Lepää rauhassa, rakas Leksa” Mykistävää – Wilma Murrolle kunnon shokkiuutinen Kilpasiskolta selvät sanat Dorothea Wiereristä – tällainen ihminen hän on Jonne Halttunen puhui suutaan puhtaaksi Ylellä – yksi asia on harvinaisen selvä Suvi Minkkinen kohtasi uuden ongelman Italiassa Iivo Niskanen otti kantaa Perttu Hyvärisen kohtaloon – päivitys ei jätä mitään epäselväksi VM: Asiantuntijalta rajuja väitteitä Kalle Rovanperän formulatouhusta – ”Ei tarvitse olla Einstein” Jonne Virtanen pamahti paikalle HIFK:n koppiin – vaimotkin ällistyivät siitä, mitä seuraavaksi tapahtui Lue myös: Jari-Matti Latvalan sanat IS:lle tekivät selväksi – Janni Hussista ei mestaria leivota Ralli 05.02.2026 - 15:55 Lasse Honkanen Jonne Halttunen puhui suutaan puhtaaksi Ylellä – yksi asia on harvinaisen selvä Ralli 04.02.2026 - 18:01 Lasse Honkanen Suomen rallitoivo täysin kassalla – Juha Kankkunen nosti kädet pystyyn Ralli 03.02.2026 - 09:54 Lasse Honkanen