Kuva: All Over PressHenri Toivonen on noussut lähes myyttiseksi henkilöksi autourheilumaailmassa. Vain 29-vuotiaana kuollutta Toivosta pidettiin todellisena huippulahjakkuutena.Toivonen ja hänen kartanlukijansa Sergio Cresto menehtyivät traagisesti Tour de Corse -rallissa Korsikalla 1986, kun auto suistui tieltä ja syttyi tuleen. Toivosen kanssa työskennellyt kartanlukija Ian Grindrod on puhunut Spin the Rally Podissa Toivosen lahjakkuudesta, mutta myös miehen varjopuolista.– Ajan myötä, kuten tiedät, Henri Toivosesta on tullut todellinen legenda, ja aivan syystä. Mutta mitä enemmän olen puhunut hänen ympärillään olleiden ihmisten kanssa, sitä enemmän olen ymmärtänyt, ettei hän ollut mikään helppo ihminen, aloitti toimittaja David Evans.– Ei todellakaan helppo, vastasi Grindrod ja jatkoi.– Jos häntä katsoi toiminnassa puhumassa ihmisille, faneille tai kenelle tahansa, niin hän vaikutti täydelliseltä herrasmieheltä. Mutta jotkut hänen tekemisensä olivat… en tiedä mistä ne kumpusivat. Hän saattoi esimerkiksi hotellissa sanoa: “Käy ostamassa minulle hammastahnaa.” Sitä mietti, että hetkinen osta nyt itse oma hammastahnasi, Henri. Aivan kuin olisit jonkinlainen orja tai jotain sellaista. Kyllä, ei hänen kanssaan ollut helppo tulla toimeen, paljasti Grindrod.– Mutta todella harvinainen lahjakkuus, kuittasi Evans.– Todella poikkeuksellinen lahjakkuus. Kyllä, hyvä luoja, ehdottomasti, tunnusti Grindrod.LUE MYÖS: Jonne Halttunen avautui rallin MM-sarjan tilasta: ”Se ei ole pitkällä aikavälillä tervettä” (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Henri Toivonen Ian Grindrod Tuoreimmat Uutiset Mervi Kallio tiputti ison F1-paljastuksen Viaplayn suorassa lähetyksessä Nyt alkoi tapahtua: Ralliässä Sami Pajari teki historiallisen sopimuksen Hiihdon maailmancupin voittajalle perheenlisäystä – isä on myös hiihtotähti Ilveksen tähtihankinta paljastui – ”Olisin aika huolissani” F1:ssä kuiskitaan nyt melkoisesta siirtopommista – kaksi tähtikuskia osaksi vaihtokauppaa Esapekka Lapin maailma romahti – ”Sattuu ihan vitusti” Suomen paras ampumahiihtäjä ulos A-maajoukkueesta – veti johtopäätöksensä Urheilucast: ”Megasupertähti” siirtymässä ensi kaudeksi jääkiekon SM-liigaan Mari Ederin elämä meni kertaheitolla uusiksi – ”Olen kusessa” Kimi Räikkönen hyppäsi uuden F1-auton rattiin – Ferrarilla tippui hetkessä leuka lattiaan Jari-Matti Latvala teki tylyn tempun Toyota-kuskille – nöyrä pyyntö kaikui kuuroille korville Venäjän hiihtotähti lähti vetämään maasta – pusutteli nyt länsimaalaisen hiihtäjän kanssa Teemu Selänteeltä raju reaktio HIFK:n toimintaan – tämä näky oli liikaa legendalle Janni Hussi vahvisti ikävän tiedon työstään rallimiesten kanssa HS: Homoseksuaalinen suomalainen kiekkotähti puhui nyt Veli-Matti Savinaisesta Lue myös: Nyt alkoi tapahtua: Ralliässä Sami Pajari teki historiallisen sopimuksen Ralli 01.05.2026 - 19:51 Lasse Honkanen Esapekka Lapin maailma romahti – ”Sattuu ihan vitusti” Ralli 01.05.2026 - 11:59 Lasse Honkanen Jari-Matti Latvala teki tylyn tempun Toyota-kuskille – nöyrä pyyntö kaikui kuuroille korville Ralli 30.04.2026 - 17:59 Lasse Honkanen