Kuva: Hyundai Motorsport GmbH Sportivo TVEsapekka Lapin tilanne Hyundailla herättää paljon mielenkiintoa suomalaisissa rallipiireissä.Lappi on ollut Hyundailla niin sanotun ”kolmoskuskin” roolissa eli jakanut vastuuta tallin kolmannessa autossa Dani Sordon ja Hayden Paddonin kanssa. Lappi ei ole mukana tällä viikolla Kreikan MM-rallissa, mutta hänet nähdään ainakin Viron ja Suomen MM-ralleissa. Lapin mahdollisuuksia käytiin läpi hiljattain MTV:llä.– Mitkä ovat Esapekka Lappin menestymismahdollisuudet? Kun ei se Hyundai viime vuonna esimerkiksi Jyväskylässä ihan hirvittävän kaukana Toyotasta ollut, heitti selostaja Juho Kokko.Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen, joka oli asiantuntijan roolissa, teki selväksi, että hän odottaa Lapilta paljon. – Ei todellakaan. Näen hyvänäkin. EP on todella lahjakas kuljettaja. Tässä taas minusta EP ja (Dani) Sordo, molemmat on oikealla paikalla oikeassa ralleissa. He ovat hyviä kuskeja, ja heille on annettu ne oikeat kisatkin itse asiassa. Eniten minua vaan ihmetyttää tämän (Hayden) Paddonin valinta näihin asfalttikilpailuihin. Mutta kyllä, EP ajaa ehdottomasti podiumista.– Jos mietitään viime vuotta ja vaikka Viroa, niin siellähän oli kuitenkin kaksi Hyundaita podiumilla. Sitten taas Suomessa, niin hehän ajoivat ihan hyvin ennen rengasrikkoja. Siellä oli (Adrien) Fourmaux ja Thierry (Neuville) tosi hyvässä vauhdissa myös niissä kisoissa. Kyllä odotan Hyundailta vahvaa iskua. Katsotaan miten EP pääsee sinuksi, kuinka nopeasti pääsee auton kanssa. Mutta toisaalta hän ajaa nyt noita nopeampia ralleja kuitenkin Suomessa paljon nyt Skodalla. Se on ennen kaikkea hieno juttu, että EP pääsee ajamaan.LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Esapekka Lappi Hyundai Jonne Halttunen Lue myös: Kalle Rovanperä ja Ott Tänak kävivät tiukan keskustelun – se taisi olla viimeinen pisara toiselle Ralli 10.08.2026 - 11:43 Lasse Honkanen Jari-Matti Latvalaa viedään kunnolla takaisin rallin MM-sarjaan – yksi mies on estämässä aikeet Ralli 09.08.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Juha Kankkusen edessä iso keskustelu – kahden suomalaisen kohtalo Toyotalla saa sinettinsä Ralli 09.08.2026 - 09:41 Lasse Honkanen