Kuva: Toyota Gazoo RacingToyotan Sami Pajari lähtee perjantaina käynnistyvään Sardinian MM-ralliin mielenkiintoisista asetelmista.Pajarin alkukausi ei ole tuonut suuria urotekoja. Hän on yrittänyt ajaa auton maaliin ja oppia samalla Rally1-luokan saloja. Sardinia on kuitenkin Pajarin kannalta mielenkiintoinen ralli. Hän nimittäin voitti siellä viime vuonna WRC2-luokan kisan. Hän on muutenkin ajanut runsaasti juuri Sardiniassa.– Täältä on ihan hyviä muistoja kertynyt aiemmilta vuosilta. Perinteisesti välillä on vauhdikkaampia hyväkuntoisia osuuksia, mutta paikoin on sitten selkeästi hitaampaa ja teknisempää. Renkaiden rikkoutumisia ei tainnut edellisessä kisassa Portugalissa olla kaikkiaan niin paljoa kuin aiemmin, joten voisi olettaa saman suuntauksen jatkuvan täälläkin. – Meillä pitäisi perjantaina olla ihan hyvä lähtöpaikka, mutta ei sitä pidä mitenkään automaationa ajatella tulosten kannalta. Ensimmäistä kertaa olemme tällä kaudella tilanteessa, jossa olosuhde ei valtavasti eroa edellisestä kisasta. Portugalissa saatiin kisa onnistumaan kokonaisuutena hyvin ja seassa oli muutamia hyviä aikojakin, uskon että se antaa paljon tähänkin kisaan.– No tosiaan niinhän se taitaa olla, että olemme täällä käytännössä liki joka vuosi olleet kun maailmalla olemme ajaneet. Tänä vuonna reittiin on kaivettu ihan uusiakin pätkiä ja sen lisäksi monella tutummallakin pätkällä on osioita välissä, joita ei ole muutamiin vuosiin ajettu. Itse tykkään kyllä aina kun saadaan vaihtelua reitteihin, kommentoi Pajari tiedotteessa.LUE MYÖS: Hurja väite: Valtteri Bottaksen F1-pesti uhattuna (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Sami Pajari Sardinian MM-ralli Toyota Tuoreimmat Uutiset Ampumahiihtotähti on varma: Suvi Minkkinen teki valtavan virheen ennen olympialaisia UC: Suomalainen NHL-tähti juotettiin känniin – seuraavan päivän ottelusta tuli melkoinen Raju väite Makwan Amirkhanin toiminnasta – Ice Cage -pomo Max Hynninen voimaton? Jari-Matti Latvalan sanat IS:lle tekivät selväksi – Janni Hussista ei mestaria leivota Aitiossa ällistyttää HIFK:n lähes puolen miljoonan euron kiinnitys Ampumahiihtäjä pihalle olympialaisista – suomalaisvalmentaja vaikeni Ylellä Norjassa ollaan varmoja: Krista Pärmäkoskelta ”idioottimainen” temppu Suomalainen urheilulegenda on kuollut – ”Lepää rauhassa, rakas Leksa” Mykistävää – Wilma Murrolle kunnon shokkiuutinen Kilpasiskolta selvät sanat Dorothea Wiereristä – tällainen ihminen hän on Jonne Halttunen puhui suutaan puhtaaksi Ylellä – yksi asia on harvinaisen selvä Suvi Minkkinen kohtasi uuden ongelman Italiassa Iivo Niskanen otti kantaa Perttu Hyvärisen kohtaloon – päivitys ei jätä mitään epäselväksi VM: Asiantuntijalta rajuja väitteitä Kalle Rovanperän formulatouhusta – ”Ei tarvitse olla Einstein” Jonne Virtanen pamahti paikalle HIFK:n koppiin – vaimotkin ällistyivät siitä, mitä seuraavaksi tapahtui Lue myös: Jari-Matti Latvalan sanat IS:lle tekivät selväksi – Janni Hussista ei mestaria leivota Ralli 05.02.2026 - 15:55 Lasse Honkanen Jonne Halttunen puhui suutaan puhtaaksi Ylellä – yksi asia on harvinaisen selvä Ralli 04.02.2026 - 18:01 Lasse Honkanen Suomen rallitoivo täysin kassalla – Juha Kankkunen nosti kädet pystyyn Ralli 03.02.2026 - 09:54 Lasse Honkanen