Kuva: Toyota Gazoo RacingToyotan Sami Pajari lähtee perjantaina käynnistyvään Sardinian MM-ralliin mielenkiintoisista asetelmista.Pajarin alkukausi ei ole tuonut suuria urotekoja. Hän on yrittänyt ajaa auton maaliin ja oppia samalla Rally1-luokan saloja. Sardinia on kuitenkin Pajarin kannalta mielenkiintoinen ralli. Hän nimittäin voitti siellä viime vuonna WRC2-luokan kisan. Hän on muutenkin ajanut runsaasti juuri Sardiniassa.– Täältä on ihan hyviä muistoja kertynyt aiemmilta vuosilta. Perinteisesti välillä on vauhdikkaampia hyväkuntoisia osuuksia, mutta paikoin on sitten selkeästi hitaampaa ja teknisempää. Renkaiden rikkoutumisia ei tainnut edellisessä kisassa Portugalissa olla kaikkiaan niin paljoa kuin aiemmin, joten voisi olettaa saman suuntauksen jatkuvan täälläkin. – Meillä pitäisi perjantaina olla ihan hyvä lähtöpaikka, mutta ei sitä pidä mitenkään automaationa ajatella tulosten kannalta. Ensimmäistä kertaa olemme tällä kaudella tilanteessa, jossa olosuhde ei valtavasti eroa edellisestä kisasta. Portugalissa saatiin kisa onnistumaan kokonaisuutena hyvin ja seassa oli muutamia hyviä aikojakin, uskon että se antaa paljon tähänkin kisaan. – No tosiaan niinhän se taitaa olla, että olemme täällä käytännössä liki joka vuosi olleet kun maailmalla olemme ajaneet. Tänä vuonna reittiin on kaivettu ihan uusiakin pätkiä ja sen lisäksi monella tutummallakin pätkällä on osioita välissä, joita ei ole muutamiin vuosiin ajettu. Itse tykkään kyllä aina kun saadaan vaihtelua reitteihin, kommentoi Pajari tiedotteessa.LUE MYÖS: Immu Fight Nightin tähti avasi suunsa – ”Kuka nauraa nyt?” (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Sami Pajari Sardinian MM-ralli Toyota Lue myös: Kokenut rallimies sanoi sen ääneen: Janni Hussin työ ei täysin vakuuta Ralli 15.09.2026 - 19:51 Lasse Honkanen Naiskartturin palkkaus MM-sarjaan hämmentää – Jonne Halttunen ei voi käsittää tallin ratkaisua Ralli 15.09.2026 - 11:45 Lasse Honkanen Kamerat tallensivat Enni Mälkösen ja rallitähden herkän hetken – tämä ei jätä paljon epäselväksi Ralli 14.09.2026 - 13:53 Lasse Honkanen