Kuva:Hyundai Motorsport GmbHViron MM-rallin perjantai ei ollut suurta suomalaisjuhlaa. Toyotan Kalle Rovanperä on neljäntenä 20,1 sekuntia sensaatiomaisesti rallia johtavan Toyotan Oliver Solbergin perässä.Hyundain Ott Tänak (+12,4) on kakkosena ja Hyundain Thierry Neuville (+14,2) kolmantena. Toyotan Sami Pajari on vasta kahdeksantena reilun minuutin kärjestä. Pajari on kärsinyt teknisistä ongelmista. Rovanperä taas ei ole vieläkään sinut Hankookin renkaiden kanssa.Tänak myönsi WRC:n haastattelussa, että hän odotti isompia vaikeuksia iltapäivän erikoiskokeilla.– Yllättävän hyvin meni, jos olen rehellinen, odotin että olisi ollut vaikeampaa. Tiet olivat selvästi puhtaammat. Sanotaan vaikka näin, että niissä oli enemmän puhdistumisefektiä, pinnalla oli paljon irtosoraa ja pito oli todella heikko, mutta auton tasapaino vaikutti silti paremmalta kuin aamulla. Rehellisesti sanottuna minulla oli enemmän vaikeuksia toisella lenkillä kuin ensimmäisellä, joten pito oli toki heikko koko ajan, mutta ajaminen oli vähän nautittavampaa.Tänak huomioi, että Solberg sai perjantaina ajaa paremmalta lähtöpaikalta. Ruotsalaisella on edessä isompi haaste huomenna kärkipaikalta. Tänakin analyysin kannalta on karua, että hän ei edes huomioinut Rovanperää osaksi voittotaistoa.– Luulen, että huomenna nähdään kunnolla, missä meidän vauhtimme oikeasti on, koska tänään me olemme auranneet tietä ja hän (Solberg) on ajanut toista rallia, joten emme ole olleet vielä ihan samalla viivalla. Katsotaan siis huomenna. Oliver on tietenkin se, johon vertaamme, mutta myös Thierry on tosi lähellä ja ajanut tänään hyvin, joten uskon että meillä kolmella on aika kova taistelu edessä, selvitti virolainen. Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kalle Rovanperä Ott Tänak Viron MM-ralli Tuoreimmat Uutiset IS: Kalle Rovanperä tehnyt ratkaisunsa – Toyota voi hänet unohtaa Ville Nousiainen avautui hiihtäjävaimonsa kuolemasta – viimeinen toive ei ole unohtunut MTV:llä paljastettiin: Esapekka Lappi veti johtopäätöksensä Hyundain toiminnasta Yle: Ilona Mononen rakastui toiseen juoksijaan Huhumylly kuumenee: Palaako Patrik Laine yllättäen ex-seuraansa? Hehkutukselle stoppi: Suomalaiselta juoksijalta tylyä tekstiä Alisa Vainion touhusta Suomalaiselta keihäsässältä järjetöntä ylivoimaa – voitto yli 20 metrillä UC: Käsky kävi NHL:stä – Leijona-tähti välittömästi pihalle MM-kisoista Kysymys Janni Hussista mykisti selostuskopin – rallimies antoi sitten tuomionsa MTV:llä PP: Tähtipelaaja ilmoitti haluavansa pois Kärpistä – ällistyi seuran reaktiosta Täydellistä dominointia – Wilma Heltelä heräsi hurjaan uutiseen JS: Suvi Minkkisen nimi sotkettiin melkoiseen kuvioon MTV:lle paljastus: Kimi Räikkönen tykitti älyttömän ajan uudella menopelillä Urheilucast: JYP juonii todellista siirtopommia – nyt kasataan tähtisikermää Suomalainen hiihtotähti ja ampumahiihtäjä rakastuivat – nyt tuli ilouutisia Lue myös: IS: Kalle Rovanperä tehnyt ratkaisunsa – Toyota voi hänet unohtaa Ralli 17.05.2026 - 21:42 Lasse Honkanen MTV:llä paljastettiin: Esapekka Lappi veti johtopäätöksensä Hyundain toiminnasta Ralli 17.05.2026 - 17:55 Lasse Honkanen Kysymys Janni Hussista mykisti selostuskopin – rallimies antoi sitten tuomionsa MTV:llä Ralli 16.05.2026 - 21:45 Lasse Honkanen