Kuva: Taneli Niinimäki / AKKRallikuski Tuukka Kauppisen Espanjan Sierra Morena -ralli ei mennyt toivotulla tavalla viime viikolla. Hän ajoi ulos lauantain ensimmäisellä erikoiskokeella.– Siinä oli tien pinta aika kostea ja jarrutin hieman liian myöhään. Perä lähti irti ja osuttiin seinään. Harmi homma, mutta ei siinä ollut sen ihmeempiä, on Kauppinen nyt avannut Rautio Motorsportin tiedotteessa. – Iso kiitos tiimille, että päästiin kuitenkin ajamaan. Aamulla se ulosajo vielä näkyi suorituksessa, mutta ei enää loppupäivästä. Tämä päivä menee kuitenkin positiivisen puolelle, kun pystyttiin nostaa vauhtia päivän edetessä.– Onneksi päästiin ajamaan tuon ulosajon jälkeen, niin on ehdottomasti parempi fiilis lähteä Albaan. Tulostavoitetta on vaikea asettaa, mutta lähdetään hyvillä mielin tutustumaan uuteen autoon, ja kyllähän tässä muutenkin riittää oppimista. Jos kaikki sujuu, voidaan ajaa sijoituksistakin, suunnittelee Kauppinen.Kauppinen ajaa tänä viikonloppuna jälleen. Asvalttikokemusta haetaan nyt Italian Albassa ajettavassa Rally Regione Piemontessa.LUE MYÖS: Red Bullin Max Verstappenin mitta on täynnä – ”Se on kamalaa” (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Tuukka Kauppinen Tuoreimmat Uutiset Yle: Iivo Niskanen lähetti ikävän viestin Suomen väistyvälle päävalmentajalle IS: Tästä syystä rallitähti näytti ovea Enni Mälköselle PP:ssä mielenkiintoista vihjailua – kyteekö Kärppien sisällä kunnon kapina? Kimi Räikkönen yllätti nyt – F1-maailma meni sekaisin tästä viestistä Mitään järkeä? Urheilucast: 9 pisteen miehellä 350 000 euron sopimus SM-liigassa Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Ylellä lyötiin pöydälle raju väite Eero Hirvosesta Kaisa Mäkäräinen jätti jäähyväiset Ylellä – varoitteli lopuksi täydellä katastrofilla Yle: Aino-Kaisa Saarinen ei voinut käsittää Suomen hiihtotähden romahdusta – löi pöydälle ikävän vaihtoehdon Minja Korhosen kilpasiskon kyynelille ei ollut tulla loppua – julki lohduton tieto HIFK:n ex-pelaajalta raskaita syytöksiä seuran toiminnasta Yllätyskäänne: Tyson Furylle leivotaan kunnon megaottelua Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin tiukkasanainen keskustelu päätyi vahingossa julkisuuteen Suvi Minkkiselle hävinneeltä naiselta katkera puheenvuoro Juha Kankkuselta poikkeuksellisen rajua tekstiä – tämä oli liikaa rallilegendalle: ”Katastrofi” Lue myös: IS: Tästä syystä rallitähti näytti ovea Enni Mälköselle Ralli 17.03.2026 - 19:54 Lasse Honkanen Juha Kankkuselta poikkeuksellisen rajua tekstiä – tämä oli liikaa rallilegendalle: ”Katastrofi” Ralli 16.03.2026 - 09:54 Lasse Honkanen Esapekka Lapin ex-kartturi kuunteli Enni Mälkösen touhua – tuomio oli selvä Ralli 15.03.2026 - 18:02 Lasse Honkanen