Kuva: All Over PressSuomalainen rallilegenda Ari Vatanen on kirjoittanut sosiaalisessa mediassa kauniisti joulun alla menehtyneestä Chris Reasta.Rallin maailmanmestaruuden ja kymmenen MM-sarjan osakilpailua voittanut Vatanen, joka työskenteli myöhemmin europarlamentaarikkona, kertoi, miten sai tietää muusikon menehtymisestä ja mitä hän merkitsi rallimiehelle. – Kuunnellessamme Driving Home for Christmas -kappaletta saimme kuulla, että Chris Rea on poistunut keskuudestamme. Olimme syvästi surullisia. Hän oli ”duunarimuusikko, joka piti autoista enemmän kuin julkisuudesta”. Vaikka hänestä tuli kuuluisa, hän pysyi ”tavallisena ruohonjuuritason miehenä, rosoisine, elettyine kasvoineen – laulaen elämästä”.– Hän sanoi kerran: ”En voi kulkea kirkon ohi miettimättä, onko Jumala sisällä.” Perheellämme oli kunnia tutustua hänen perheeseensä 1980-luvulla. Asuimme samassa talossa ja jaoimme saman intohimon: autot. Chris viihdytti ystäviä kotonaan, ja ruokalista oli kirjoitettu suomeksi. Hänen pyttipannunsa ei jättänyt ketään kylmäksi!– Chris oli ylpeä ”rockmusiikin pitkäikäisimmästä parisuhteesta” Joanin kanssa. Ajatuksemme ovat hänen sekä heidän tyttäriensä Josephinen ja Julian luona. Chris, äänesi on unohtumaton. Kappaleesi Every Second Counts kaikuu yhä korvissamme. Näytä tämä julkaisu Instagramissa Henkilön Ari Vatanen (@aripietivatanen) jakama julkaisuPäivitys tästä.LUE MYÖS: Jonne Halttunen avautui rallin MM-sarjan tilasta: ”Se ei ole pitkällä aikavälillä tervettä” (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ari Vatanen Tuoreimmat Uutiset Rakkaus kukoistaa: Suomalaiset ampumahiihtäjät hempeilivät julkisesti Ari Vatanen suri kuollutta suomalaista rallimiestä – nämä sanat eivät jätä häntä rauhaan Mikael Granlundin kohtelu NHL-seurassa ällistyttää – pomo teki välittömästi yhden asian selväksi Viaplay: Cadillacin F1-kuskit saivat tylyn viestin – kello tikittää Kaisa Mäkäräinen palaa kisoihin – luvassa lienee karu oppitunti Toyota-pomo Juha Kankkunen laittoi saman tien stopin näille puheille UC:ssä melkoinen väite: Ilves tunaroi tähtihankinnan eeppisesti – lähti toiseen Liiga-seuraan Tallikaveri hämmästelee Valtteri Bottaksen käytöstä – ”En itse tekisi koskaan” Kalle Rovanperän paluu voidaan unohtaa – lähipiiristä lyötiin viimeinen naula arkkuun KSML:llä Nyt sen voi sanoa: Yle-suosikki Janne Ahonen hyppää Neloselle Dallas Starsissa kuohuu nyt – suomalainen NHL-tähti lyödään lihoiksi? VM: Tuukka Taponen löi taululle melkoisen ajan – Suomen F1-ässä täysi vastaantulija Suvi Minkkisen kilpailijalta kova ratkaisu – ura ohi 25-vuotiaana: ”En unohda teitä” Mervi Kallio tiputti ison F1-paljastuksen Viaplayn suorassa lähetyksessä Nyt alkoi tapahtua: Ralliässä Sami Pajari teki historiallisen sopimuksen Lue myös: Ari Vatanen suri kuollutta suomalaista rallimiestä – nämä sanat eivät jätä häntä rauhaan Ralli 03.05.2026 - 13:54 Lasse Honkanen Toyota-pomo Juha Kankkunen laittoi saman tien stopin näille puheille Ralli 02.05.2026 - 21:51 Lasse Honkanen Kalle Rovanperän paluu voidaan unohtaa – lähipiiristä lyötiin viimeinen naula arkkuun KSML:llä Ralli 02.05.2026 - 16:04 Lasse Honkanen