Kuva: TGR WRT / McKleinToyotan Kalle Rovanperä ei onnistunut Kreikan MM-rallissa. Suomalaiskuski keskeytti, mutta eniten huolta tuntui aiheuttavan Rovanperän olemus.Eliot Barnard nosti esille asian, kun hän puhui Rovanperästä Dirtfishin Spin the Rally Podissa.– En haluaisi varastaa Alasdair Lindsayltä, mutta tänä viikonloppuna Mondello Parkissa Irlannissa järjestetään drifting-tapahtuma. En tiedä tarkkoja yksityiskohtia, se saattaa olla mestaruusosakilpailu. En ole varma. Aaron kysyi siitä Kallelta (Kreikan) siirtymäosuudella, ja he juttelivat siitä hetken. Kalle hymyili, kun puhe kääntyi driftingiin.– Tiedän, että tämä kaikki kuulostaa vähän kliseiseltä: hän pitää driftingistä, ei hymyillyt rallin aikana, ja niin edelleen. Näitä asioita voi helposti ylianalysoida. Mutta vastaukset ovat lyhentyneet. Väsymys näkyy jo nuotituksessa. Olen huomannut sen niissä haastatteluissa, joita teemme. Energiaa on vähän vähemmän. Ja tämä siis jo ennen rallia. Aikainen aamu, kolmas nuotituspäivä.Barnard päätti heittää lopuksi kovan ennustuksen. Hän arvioi, että Rovanperä ei aja ensi vuonna täyttä kautta MM-sarjassa.– Olen vain vähän huolissani. Ja nyt sanon ehkä jotain hieman kyseenalaista, vain kameramiehen näkökulmasta: en tiedä, onko hän täällä enää ensi vuonna koko kauden mukana. Koska tämä ei ole hauskaa. Tämä ei ole enää hauskaa.LUE MYÖS: Liigapomo uskoo, että paitsiohaasto nopeuttaa peliä, myös aloituksiin iso muutos – tuomarit käskettiin peilin eteen ja käyttämään maalaisjärkeä (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kalle Rovanperä Toyota Tuoreimmat Uutiset Keihästähti Toni Kuusela kokeili uutta uraa – veti johtopäätöksensä yhden kaiken jälkeen Ralliässä Enni Mälkönen tarjosi faneilleen upean mahdollisuuden Mikko Koivu myönsi vuosien jälkeen karun totuuden Ylelle Tämä F1-tähti oli melkoinen naistenmies – Mika Salolta jäätävä paljastus Viaplaylla VM: Tämä mies juoni potkuja Juha Kankkuselle Cristiano Ronaldon käytös nuoren maskotin kanssa ällistyttää – ”Kuka muu tekisi näin?” Mercedes-pomo antoi tuomionsa Max Verstappenista Sieltä se tuli: Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala jakoivat ilouutisia Tätä ei TV:ssä nähty – Ylen selostaja näki Huuhkajien päävalmentajan poikkeuksellisen tempun NHL-asiantuntija: Patrik Lainetta voi odottaa karu kohtalo Montrealissa – olisi täysi katastrofi Kalle Rovanperän kilpakumppani lausui selvää tekstiä Teemu Selänne ällistyi Yhdysvalloissa – ei voinut käsittää tätä tietoa Christian Hornerin entinen avustaja palasi F1-varikolle – nainen kuvattiin Kolme ottelua ja potkut? Barcelona virittelee rajua ratkaisua F1-varikolla leviää hurja huhu: Red Bull virittelee shokkikaappausta McLarenilta Lue myös: Ralliässä Enni Mälkönen tarjosi faneilleen upean mahdollisuuden Ralli 08.09.2025 - 21:01 Lasse Honkanen VM: Tämä mies juoni potkuja Juha Kankkuselle Ralli 08.09.2025 - 15:01 Lasse Honkanen Sieltä se tuli: Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala jakoivat ilouutisia Ralli 08.09.2025 - 08:31 Lasse Honkanen