Kuva: All Over PressHyundain Ott Tänak voitti Keski-Euroopan rallin dramaattisten vaiheiden jälkeen. Toyotan Sebastien Ogierin keskeytys toiseksi viimeisellä pätkällä nosti virolaisen voittoon.Toyotan Takamoto Katsuta oli niin sanotun supersunnuntain hahmo. Hän voitti sunnuntain kisan ja vei nimiinsä Power Stagen. Hyundain Thierry Neuville on kiinni MM-sarjan voitossa. Hän on 25 pistettä Tänakin edellä ennen kauden päättävää Japanin MM-rallia.Toyotan Sami Pajari ei onnistunut näyttöpaikassaan. Hienosti aiemmissa Rally1-kisoissa ajanut Pajari painoi ulos 15. erikoiskokeella. Hän ei osannut sanoa, mikä meni pieleen.– Ei mitään käryä. On selvää, että mutka meni pitkäksi, joten ajoin varmaan liian lujaa. Mutta en tiedä miksi, koska ei tuossa mutkassa ollut mitään erityistä. Ajoin vain hieman leveäksi ja pyörähdin. Ei tullut edes niin paljon vahinkoa autolle, kommentoi Pajari Dirtfish-sivustolle.Pajari harmitteli tilannetta. Hän muistutti, että kaikki on mennyt aiemmin kivasti.– On tyhmää sanoa, mutta emme tehneet virheitä ennen tätä, joten kaikki meni hyvin ja tuntui olevan kontrollissa. Siksi oli iso yllätys, että näin kävi.Here are the top 10 rally points scorers at the WRC Central European Rally 2024 🤓 Full Results & Standings on https://t.co/fD9Uk52vV4 #WRC | #CER2024 🇪🇺 pic.twitter.com/c3742Nsb3j— FIA World Rally Championship (@OfficialWRC) October 20, 2024LUE MYÖS: Mervi Kallio paljasti IL:lle: F1-tähden käytös häntä kohtaan muuttui täysin (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Hyundai Ott Tänak Sami Pajari Toyota Tuoreimmat Uutiset Nyt sen voi sanoa: Kaisa Mäkäräisen elämässä valtava muutos Valtteri Bottas puhui F1-tähtien alkoholinkäytöstä – yksi erottui joukosta IL: SM-liigaseuran tähtipelaaja sai poskettoman tarjouksen kilpailijalta – ”Tuplapalkka” Suomen maajoukkuehiihtäjä lopettaa uransa – uusi laji ja ura jo tiedossa Suomen vapaaottelutähti kohtasi Habib Nurmagomedovin – veti hetkessä johtopäätöksensä Kalle Rovanperä musersi Toyota-tähden – pomo teki selväksi, ettei tämä saa toistua Colorado Avalanchessa kuohuu – NHL-seura tukki suomalaisen suun Krista Pärmäkoski bongattiin hiihtomiehen seurassa – nainen oli yhtä hymyä Miten käy AT Ski Teamin? Antti Tuisku astui nyt esiin Suomalainen floppihiihtäjä rikkoi hiljaisuuden – nyt on muutosten aika Enni Mälkönen sai tarpeekseen – jätti kaiken taakseen PP: Raimo Helmiseltä armoton temppu suomalaispelaajan ”surutyön” keskellä Kalle Palander ui syvissä vesissä – karu totuus näki päivänvalon Red Bull varautuu Max Verstappenin lähtöön – pöydällä on maailmanluokan korvaaja Kerttu Niskanen reagoi – vastasi hiihtolegendan ikävään viestiin Lue myös: Kalle Rovanperä musersi Toyota-tähden – pomo teki selväksi, ettei tämä saa toistua Ralli 07.04.2026 - 08:14 Lasse Honkanen Enni Mälkönen sai tarpeekseen – jätti kaiken taakseen Ralli 06.04.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Nyt se on julkista: Ylen rallisuosikki Henri Haapamäkeä nähdään jatkossa MTV:llä Ralli 05.04.2026 - 14:01 Lasse Honkanen