Kuva: TGR/McKleinSardinian MM-rallin toinen päivä oli myös erittäin tapahtumarikas. Useat ulosajot ja rengasrikot sävyttivät päivää.Hyundain Adrien Fourmaux koki kovimman kohtalon kärkinimistä. Hän kärsi ensin rengasrikon. Siitä alkoi ranskalaisen alamäki, ja miehen pakka näytti hajoavan täysin. Fourmaux oli lopulta pakotettu keskeyttämään. Toyotan Sami Pajari ja Elfyn Evans joutuivat myös rengasrikkojen uhreiksi. He jäivät lopulta kauas kärjestä.Kaksi kuskia on ollut toistaiseksi aivan omaa luokkaansa. Toyotan Sebastien Ogier johtaa Hyundain Ott Tänakia 11,1 sekunnilla.Toyotan Kalle Rovanperällä ei ole asiaa tuohon taistoon. Hän on lauantain päätteeksi 55,5 sekuntia Ogierista. Evans on puolestaan takana jo yli kolme minuuttia Rovanperän perässä. Suomalaisen lauantain viimeisen pätkän jälkeiset sanat kertovat kaiken oleellisen: taistelu on ohi.– Paljon isoja uria ja todella rankat olosuhteet, joten otimme melko rennosti, koska halusin vain maaliin ilman ongelmia, sillä erot ovat suuret ja olisi tyhmää tehdä virheitä. Tyytyväinen päivään!Suomella on juhlaa WRC2-luokan puolella. Emil Lindholm ja Lauri Joona ovat mahtavasti kaksoisjohdossa. SS12:1. Ogier2. Tänak +0.43. Kalle & Jonne +10.64. Katsuta +11.25. Evans +15.16. Neuville +15.67. Pajari +26.4O/A:1. Ogier2. Tänak +11.13. Kalle & Jonne +55.54. Evans +4:33.35. Pajari +4:56.36. Katsuta +6:11.4— Kalle Rovanperä (@KalleRovanpera) June 7, 2025 LUE MYÖS: Hurja väite: Valtteri Bottaksen F1-pesti uhattuna (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kalle Rovanperä Ott Tänak Sardinian MM-ralli Sebastien Ogier Tuoreimmat Uutiset Ampumahiihtotähti on varma: Suvi Minkkinen teki valtavan virheen ennen olympialaisia UC: Suomalainen NHL-tähti juotettiin känniin – seuraavan päivän ottelusta tuli melkoinen Raju väite Makwan Amirkhanin toiminnasta – Ice Cage -pomo Max Hynninen voimaton? Jari-Matti Latvalan sanat IS:lle tekivät selväksi – Janni Hussista ei mestaria leivota Aitiossa ällistyttää HIFK:n lähes puolen miljoonan euron kiinnitys Ampumahiihtäjä pihalle olympialaisista – suomalaisvalmentaja vaikeni Ylellä Norjassa ollaan varmoja: Krista Pärmäkoskelta ”idioottimainen” temppu Suomalainen urheilulegenda on kuollut – ”Lepää rauhassa, rakas Leksa” Mykistävää – Wilma Murrolle kunnon shokkiuutinen Kilpasiskolta selvät sanat Dorothea Wiereristä – tällainen ihminen hän on Jonne Halttunen puhui suutaan puhtaaksi Ylellä – yksi asia on harvinaisen selvä Suvi Minkkinen kohtasi uuden ongelman Italiassa Iivo Niskanen otti kantaa Perttu Hyvärisen kohtaloon – päivitys ei jätä mitään epäselväksi VM: Asiantuntijalta rajuja väitteitä Kalle Rovanperän formulatouhusta – ”Ei tarvitse olla Einstein” Jonne Virtanen pamahti paikalle HIFK:n koppiin – vaimotkin ällistyivät siitä, mitä seuraavaksi tapahtui Lue myös: Jari-Matti Latvalan sanat IS:lle tekivät selväksi – Janni Hussista ei mestaria leivota Ralli 05.02.2026 - 15:55 Lasse Honkanen Jonne Halttunen puhui suutaan puhtaaksi Ylellä – yksi asia on harvinaisen selvä Ralli 04.02.2026 - 18:01 Lasse Honkanen Suomen rallitoivo täysin kassalla – Juha Kankkunen nosti kädet pystyyn Ralli 03.02.2026 - 09:54 Lasse Honkanen