Kuva: TGR WRTToyotan Sebastien Ogier taisteli upeasti rallin maailmanmestariksi kaudella 2025. Suorituksen arvoa nosti se, että hän jätti väliin peräti kolme MM-rallia.Kalle Rovanperä oli etukäteisarvioissa suuri suosikki sesongiksi 2025. Rovanperä taipui kuitenkin lopulta MM-taiston kolmanneksi. Yhdeksännen MM-tittelinsä napannut Ogier on nyt antanut L’Équipelle haastattelun, jossa hän muistutti, että monet eivät uskoneet miehen pystyvän enää haastamaan Rovanperää.– Kun vähensin läsnäoloani rallin MM-sarjassa vuoden 2021 lopussa, Kalle oli selvästi nousukiidossa. Monet ajattelivat, ettei minulla enää olisi kykyä pysyä hänen vauhdissaan. Siksi olen sitäkin ylpeämpi siitä, että pystyin pitämään yliotteen tänä vuonna, fiilisteli Ogier.Ogier teki selväksi, että hän oli lähes koko kauden Rovanperää parempi. – Vastoin sitä mielikuvaa, jonka joskus annan, kyseenalaistan itseäni hyvin usein. Olen ajatellut, että uran kulkuun kuuluu se, että jossain vaiheessa seuraava sukupolvi korvaa sinut. Mutta tänä vuonna – Kanariansaaria ja Suomea lukuun ottamatta, joissa hän oli ylivoimainen– olimme useimmiten suorituskyvyssä Kallea edellä. Se oli minulle melkoinen yllätys, paalutti Ogier.LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kalle Rovanperä Sebastien Ogier Toyota Lue myös: Kalle Rovanperä ja Ott Tänak kävivät tiukan keskustelun – se taisi olla viimeinen pisara toiselle Ralli 10.08.2026 - 11:43 Lasse Honkanen Jari-Matti Latvalaa viedään kunnolla takaisin rallin MM-sarjaan – yksi mies on estämässä aikeet Ralli 09.08.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Juha Kankkusen edessä iso keskustelu – kahden suomalaisen kohtalo Toyotalla saa sinettinsä Ralli 09.08.2026 - 09:41 Lasse Honkanen