Kuva: All Over PressJonne Halttunen voitti Kalle Rovanperän kanssa kaksi rallin maailmanmestaruutta Toyotalla. Rovanperä on kuitenkin päättänyt jatkaa formuloiden maailmaan.Se tarkoittaa myös Halttusen oman kartanlukijauran loppumista. Hän on nyt vahvistanut asian selvin sanoin Ilta-Sanomien haastattelussa. – Sitä sanotaan, että kun yksi ovi menee kiinni, yksi tai useampi tuppaa aukeamaan. Olisin mielelläni jatkanut Kallen kartturina, mutta kenenkään muun kanssa minulla ei ollut minkäänlaista intressiä siihen hommaan.Halttunen teki selväksi, että kiinnostusta hänen palveluksilleen kyllä riitti. Riittävän houkuttelevaa tarjousta ei kuitenkaantullut.– Meillä oli niin läheinen suhde ja saavutimme sen, mitä rallissa saavutettavissa on. Tosi moni on kysynyt minua kartturiksi, mutta jos olisin lähtenyt mukaan, kyseessä olisi pitänyt olla ajaja, jonka kanssa olisimme voineet otella palkintopallisijoista pääsarjassa. Rahan takia en enää alkaisi kiertää, Halttunen vakuuttaa.Halttusen tulevaisuus on vielä monelta osin mysteeri. On huhuiltu, että miehelle löytyisi pesti Toyotan ralliorganisaatiosta.LUE MYÖS: Jonne Halttunen avautui rallin MM-sarjan tilasta: ”Se ei ole pitkällä aikavälillä tervettä” (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jonne Halttunen Toyota Tuoreimmat Uutiset VM: Tuukka Taponen löi taululle melkoisen ajan – Suomen F1-ässä täysi vastaantulija Suvi Minkkisen kilpailijalta kova ratkaisu – ura ohi 25-vuotiaana: ”En unohda teitä” Mervi Kallio tiputti ison F1-paljastuksen Viaplayn suorassa lähetyksessä Nyt alkoi tapahtua: Ralliässä Sami Pajari teki historiallisen sopimuksen Hiihdon maailmancupin voittajalle perheenlisäystä – isä on myös hiihtotähti Ilveksen tähtihankinta paljastui – ”Olisin aika huolissani” F1:ssä kuiskitaan nyt melkoisesta siirtopommista – kaksi tähtikuskia osaksi vaihtokauppaa Esapekka Lapin maailma romahti – ”Sattuu ihan vitusti” Suomen paras ampumahiihtäjä ulos A-maajoukkueesta – veti johtopäätöksensä Urheilucast: ”Megasupertähti” siirtymässä ensi kaudeksi jääkiekon SM-liigaan Mari Ederin elämä meni kertaheitolla uusiksi – ”Olen kusessa” Kimi Räikkönen hyppäsi uuden F1-auton rattiin – Ferrarilla tippui hetkessä leuka lattiaan Jari-Matti Latvala teki tylyn tempun Toyota-kuskille – nöyrä pyyntö kaikui kuuroille korville Venäjän hiihtotähti lähti vetämään maasta – pusutteli nyt länsimaalaisen hiihtäjän kanssa Teemu Selänteeltä raju reaktio HIFK:n toimintaan – tämä näky oli liikaa legendalle Lue myös: Nyt alkoi tapahtua: Ralliässä Sami Pajari teki historiallisen sopimuksen Ralli 01.05.2026 - 19:51 Lasse Honkanen Esapekka Lapin maailma romahti – ”Sattuu ihan vitusti” Ralli 01.05.2026 - 11:59 Lasse Honkanen Jari-Matti Latvala teki tylyn tempun Toyota-kuskille – nöyrä pyyntö kaikui kuuroille korville Ralli 30.04.2026 - 17:59 Lasse Honkanen