Kuva: All Over PressKanariansaarten MM-rallissa nähdään suomalaisedustusta myös WRC2-luokan puolella. Emil Lindholm kilpailee kahdeksan kuukauden tauon jälkeen MM-sarjassa.Lindholm on palannut Toksportille. Alla on nyt Skoda Fabia RS Rally2 -auto. – Pitkä ajotauko takana, mutta se ei ole siltä tuntunut. Olen saanut pidettyä ajorutiinia yllä, mutta tietysti kisarutiinia ei ole ja se on rallissa tärkeimpiä asioita. Onneksi Kanarialla asfalttitiet ovat puhtaita ja nuotista ajettavia, Lindholm kertoi tiedotteessa.Lindholm teki selväksi, että edessä on niin sanotusti puhdas asfalttiralli ilman ylimääräisiä hienouksia.– Erikoiskokeilla ei pääse täällä oikomaan, reitillä ei ole leikkauksia, joten asfaltin pinta pysyy puhtaana. Ainoa muuttuva tekijä on sää: viimeisen kymmenen vuoden ajalta noin joka toisessa kisassa täällä on satanut.– Tätä (starttia) on jo pitkään odotettu. Testimme antoi suuntaa ajamisestani ja vauhdistamme. Ennen kun valo vaihtuu vihreäksi niin emme tiedä, missä olemme vauhdillisesti muihin verrattuna. Olemme yrittäneet valmistautua ralliin mahdollisimman hyvin, tekemällä tauon aikana hyviä nuottitreeniä ja tutustumalla järjestäjien reittivideoihin.Lindholm voitti WRC2-luokan mestaruuden vuonna 2022.LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Emil Lindholm Kanariansaarten MM-ralli Tuoreimmat Uutiset UC: SaiPan tähtipelaajan käytös hallin uumenissa pöyristyttää – ”Älä ikinä” F1:n kuskimarkkinat kuumenevat – tapahtuuko Tuukka Taposen kannalta merkittävä käänne? Nooralotta Nezirin julkaisu sytytti someraivon – ”Kuvottavaa toimintaa” Nathan MacKinnon ällistyi ”aliarvostetusta” suomalaisesta NHL-vastustajasta – ”Täydellinen painajainen” KSML: Kalle Rovanperä antoi potkut hyvälle ystävälleen – sopimus oli vain paperia Erik Kulstad heivasi ampumahiihtomiehet pihalle A-maajoukkueesta Formulakuski paljasti – oli kolmessa päivässä nopeampi kuin Kimi Räikkönen Joni Mäki antoi lähtöpassit pitkäaikaiselle valmentajalleen – sanoi selvin sanoin miksi Jaajo Linnonmaa hyppäsi toisen SM-liigaseuran kelkkaan – tämän hän sanoi HIFK:sta Henri Haapamäki päästi Ylellä suustaan tylyn näkemyksensä Toyota-tähdestä – tämä peli ei vetele Kerttu Niskanen teki todellisen luksushankinnan – arvo on valtava Lotta Harala sai kaipaamaansa seuraa hotellihuoneeseen – ”Tämä oli se näky, mikä minua odotti” Puhelin soi väärässä paikassa – NHL-miljonääri Pekka Rinne sai melkoiset sakot Suomessa Reetta Hurske reagoi rajusti kilpasiskojensa somepäivityksiin – taustalla ikävä syy Janni Hussin työkaverin mitta alkaa olla täynnä – ”Hyvin outoa” Lue myös: KSML: Kalle Rovanperä antoi potkut hyvälle ystävälleen – sopimus oli vain paperia Ralli 28.04.2026 - 13:54 Lasse Honkanen Henri Haapamäki päästi Ylellä suustaan tylyn näkemyksensä Toyota-tähdestä – tämä peli ei vetele Ralli 27.04.2026 - 19:55 Lasse Honkanen Janni Hussin työkaverin mitta alkaa olla täynnä – ”Hyvin outoa” Ralli 27.04.2026 - 09:58 Lasse Honkanen