Kuva: TGR WRT / McKleinToyotan Sami Pajari on turhauttanut monia suomalaisia rallifaneja varovaisella ajamisellaan MM-sarjassa.Viron nopeasti sorarallista odotettiin jo tulosta. Pajari romahti kuitenkin seitsemänneksi. Nöyryytyksen kruunasi se, että Rally2-luokasta nostettu Oliver Solberg vei koko rallin voiton. – Kiva ralli tämä on edelleen, vaikkei tulos ollutkaan sitä mitä haettiin. Otetaan täältä kaikki hyvä mukaan mitä on otettavissa ja käännetään katseet kotimaan kisaa kohti, totesi Pajari tiedotteessaan.Pajari on vakuuttanut, että tämä vuosi on enemmänkin oppimatka. Rallin maailmanmestari Markku Alénin on vaikea ymmärtää touhua. Hän avautui asiasta Vauhdin maailman haastattelussa.– En tiedä… Mun mielestä olisi varmaan pitänyt jo ajaa pohjia tähän mennessä. Mutta ei tunnu olevan kiire pärjäämään. Ihmetellä täytyy, että on opeteltu noin pitkä aika.– Uskon, että hän itsekin olisi halunnut saada jo tulosta, ja sitä täytyykin saada: ajaa pätkien pohjia, johtaa kilpailua ja kaikkea tällaista. Siitä se lähtee käyntiin, eikä siitä, että vain harrastetaan, hämmästeli legenda VM:lle.LUE MYÖS: Mervi Kallio paljasti IL:lle: F1-tähden käytös häntä kohtaan muuttui täysin (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Markku Alen Sami Pajari Tuoreimmat Uutiset Kerttu Niskanen reagoi – vastasi hiihtolegendan ikävään viestiin Hiihtäjä Jasmi Joensuu päätti tehdä kunnon muodonmuutoksen Top Gear -suosikki hämmästeli uutista Ella Häkkisestä Colorado Avalanche teki vaivihkaa tylyn tempun Mikko Rantaselle Nyt se on julkista: Ylen rallisuosikki Henri Haapamäkeä nähdään jatkossa MTV:llä Krista Pärmäkoski sai melkoisen viestin hiihtoliitolta – ”Mitä tästä voi sanoa” Valtteri Bottas ällistytti poikkeuksellisella luksushankinnallaan – ”En usko, että maailmassa on toista” Isoa vihjailua Jokereiden seuraavasta kaappauksesta – ”Osaatteko kuvitella tätä pelaajaa narripaitaan?” Perttu Hyväristä epäillään epäammattimaisesta toiminnasta – ”Pikkulinnut visersivät” Tähtipelaaja lähti HIFK:hon – joukkuekaverilta karu tunnustus Kalle Rovanperä päätti sitten hankkia melkoisen menopelin – ”Harvoin enää näkee” Kaleva: Suuri suomalainen hiihtomies menehtyi kävelylenkillä Lähde: Ferrari tarjosi talvella kisakuskin paikkaa viime kauden F1-kuskille Lohduton paljastus Suvi Minkkisestä – ”Se särki sydämeni” Sopimus ollaan repimässä – IL: Raimo Helmisen SaiPasta mielenkiintoinen tieto Lue myös: Nyt se on julkista: Ylen rallisuosikki Henri Haapamäkeä nähdään jatkossa MTV:llä Ralli 05.04.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Kalle Rovanperä päätti sitten hankkia melkoisen menopelin – ”Harvoin enää näkee” Ralli 04.04.2026 - 17:44 Lasse Honkanen Suomalainen naiskartanlukija sai lähteä – nyt esiteltiin uusi pari Ralli 03.04.2026 - 16:01 Lasse Honkanen