Kuva: TGR WRT / McKleinToyotan Sami Pajarin tuloskausi Rally1-luokassa on toistaiseksi ollut pääosin varmistelua ja jämäsijoja. Chilen MM-ralli toi kuitenkin selvän lupauksen paremmasta.Pajari ajoi yksittäisiä pohja-aikoja ja oli lopulta koko rallin viides. Hän taisteli lähes loppuun saakka neljännestä sijasta hallitsevan maailmanmestarin Thierry Neuvillen kanssa. Pajari oli itsekin iloinen. – Okei, meillä on ollut hyvää vauhtia joissakin muissakin ralleissa ja Suomessa ajettiin joitakin pohja-aikoja, mutta nyt tilanne oli se, että yritin taistella loppuun asti.– Minulla oli tehtävä ottaa Thierry Neuville kiinni, ja saimmekin vähän kiinni, mutta ei ihan tarpeeksi – mutta otimme häntä kiinni, ja oli hienoa nähdä se. Pystyimme oikeasti taistelemaan, ja olimme neljänsiä Power Stagella ja saimme sunnuntain pisteitä, fiilisteli Pajari WRC:n haastattelussa.Myös Toyotan apulaistallipäällikkö Juha Kankkunen oli tyytyväinen mies. Hän kommentoi suojattinsa touhua WRC:lle.– Tämä oli häneltä ehdottomasti vuoden paras ralli, linjasi nelinkertainen maailmanmestari.LUE MYÖS: Suomen rallitoivo Roope Korhonen voitti kaikki maailmalla – jäätävä heitto kilpakumppaneista (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Juha Kankkunen Sami Pajari Toyota Tuoreimmat Uutiset Suvi Minkkinen esiintyi tällättynä – fanit eivät olleet uskoa silmiään Anita Korva teki paluun hiihtokisoihin – tässä vaiheessa selvisi brutaali totuus Tämä oli viimeinen pisara – uutinen Patrik Laineesta oli liikaa vaimolle VM: Jari-Matti Latvala puhui avoimesti ongelmistaan Janni Hussin kanssa Muistatko Kari Lehtosen? NHL-mies lopetti ilmoittamatta kenellekään ja löysi täysin uuden uran Anne Kyllönen hempeili somessa – ei olisi koskaan voinut uskoa, että tullaan tähän pisteeseen Raskaansarjan nyrkkeilyssä juonitaan kahta superottelua – vuosien piina päättyisi Villi visio: Tekeekö Red Bull shokkiliikkeen F1:n kuskimarkkinoilla? Hiihtomiehen mitta on täynnä – vaatii Johannes Kläbon käyttämiä aineita julki Florida Panthersin NHL-pomo puhui nyt suunsa puhtaaksi Aleksander Barkovin tapauksesta Suomen hiihtonaiset vaihtoivat vapaalle – juhlakunnossa Ylläksellä Kulissit romahtavat – Johanna Matintalolta tyly totuus Ylelle Max Verstappenille povataan musertavaa F1-uutista Tämä ottelu oli liikaa – Tyson Fury lausui hyytävät sanat tiimilleen Rakkaus kukoistaa – Suvi Minkkinenkin reagoi ilouutiseen Lue myös: VM: Jari-Matti Latvala puhui avoimesti ongelmistaan Janni Hussin kanssa Ralli 09.04.2026 - 17:49 Lasse Honkanen Janni Hussi teki katastrofaalisen virheen – rallimieheltä melkoinen reaktio Ralli 08.04.2026 - 08:18 Lasse Honkanen Kalle Rovanperä musersi Toyota-tähden – pomo teki selväksi, ettei tämä saa toistua Ralli 07.04.2026 - 08:14 Lasse Honkanen