Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content PoolToyotan Kalle Rovanperä ilmoitti tällä viikolla lopettavansa ralliuransa ja keskittyvänsä jatkossa formuloihin.Rovanperä ilmaisi päivityksessä kiitollisuutensa Toyotaa ja rallimaailmaa kohtaan. Japanilaistalli tukee suomalaista myös tämän uralla Super Formuloissa. Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala on nyt paljastanut Ilta-Sanomille asioita, joita ei Rovanperän ulostulosta selviä: Rovanperä halusi todellisuudessa alun perin jatkaa MM-rallissa.– Neuvotteluissa kävi nopeasti selväksi, että Kallen toiveissa oli ajaa ensi kaudella maksimissaan puolikas MM-kausi. Alkuun ajatusta pidettiin myös Toyotalla yhtenä vaihtoehtona, mutta ei se sitten kuitenkaan olisi palvellut tiimiä tarpeeksi, Latvala sanoi IS:lle.– Viime kausi osoitti sen, ettei kaksi kuskia voi ajaa samanaikaisesti puolikasta MM-kautta. Esitimme sitten jo hyvissä ajoin kesällä, että Kalle joko ajaisi ensi kaudella täyden MM-sarjan meillä tai tekisi sitten jotain muuta, avasi Latvala. Rovanperän neuvotteluasemaa on varmasti heikentänyt se, ettei hän ole ollut tällä kaudella ylivoimainen kuski, kuten monet odottivat. WRC2-luokan mestaruuden voittanut Oliver Solberg päihitti myös Rovanperän Rally1-autolla Viron MM-rallissa.LUE MYÖS: Suomen moukaritähdeltä raju tilitys – ”Itkin kisojen jälkeen” (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jari-Matti Latvala Kalle Rovanperä Toyota Lue myös: Hyundain rallitähti hempeili naiskartturin kanssa MM-rallin jälkeen – ”Olet uskomaton” Ralli 01.09.2026 - 09:50 Lasse Honkanen Tapaus Janni Hussi – MTV:n ralliasiantuntijalta selvä tuomio Ralli 31.08.2026 - 11:45 Lasse Honkanen Toyotan iso pomo otti kantaa rallin MM-sarjan mestaruustaistoon – teki selvän linjauksen Ralli 31.08.2026 - 07:46 Lasse Honkanen