Kuva: Taneli Niinimäki/AKKRallin MM-sarja käynnistyy ensi viikolla Monte Carlossa. Hyundai lähtee kauteen kahdella pääkuskilla ja kolmella kuskilla niin sanotun kolmosauton suhteen.Ott Tänakin lopettamispäätös tarkoittaa, että Thierry Neuville ja Adrien Fourmaux ovat Hyundain pääkuskit. Hayden Paddon, Dani Sordo ja Esapekka Lappi ajavat kolmosautoa eri ralleissa. Neuville teki RTBF:n haastattelussa selväksi oman roolinsa. Hän kantaa ja Fourmaux kantavat suurimman taakan. Belgialainen ei ole varma, onko strategia toimiva. Neuville arvioi kuitenkin, että palkatut kuskit ovat hyviä valintoja.– Tänä vuonna Adrienin ja minun täytyy kantaa koko tiimi. Kolmas auto jaetaan tällä kaudella kolmen kuljettajan kesken. Tämä strategia on joskus toiminut erittäin hyvin, ja toisinaan ei niinkään. Katsotaan, millaiseen suorituskykyyn tiimikaverimme pystyvät. Ei ole koskaan helppoa hypätä autoon vain muutamaksi ralliksi ilman samanlaista valmistautumista kuin meillä, ilman samaa kokemusta tietyistä ralleista… Se on heille äärimmäisen vaikeaa, mutta kuljettajavalinnat olivat hyvät.– Toivon, että Adrien ja minä pystymme tukemaan heitä niin, että he puolestaan voivat tukea meitä taistelussa valmistajien mestaruudesta. Haluamme mahdollisuuden taistella mestaruudesta, kun emme pystyneet haastamaan Toyotaa vuonna 2025. Me tulemme olemaan mestaruuskamppailussa mukana. On tärkeää aloittaa kausi hyvin Monte Carlossa. Rallissa, jota rakastan ja jossa minulla on aina hauskaa. Mutta se on myös erittäin vaikea kilpailu. Haluamme palata tämän rallin korkeimmalle korokkeelle, jonka olen jo kahdesti voittanut. LUE MYÖS: Hiihtotähti Lauri Vuoriselta poikkeuksellinen avautuminen ongelmistaan (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Esapekka Lappi Hyundai Ott Tänak Thierry Neuville Lue myös: Enni Mälköseltä tilannepäivitys – rallinaista vaanii surkea kohtalo Ralli 05.09.2026 - 09:54 Lasse Honkanen Kulissipaljastus: Rallipiireissä ällistellään Jari-Matti Latvalan käytöstä Ralli 04.09.2026 - 19:59 Lasse Honkanen Kimi Räikkönen hyppäsi keltanokkana auton rattiin – kaiken nähnyt legenda ei voinut kuin haukkoa henkeään Ralli 04.09.2026 - 11:49 Lasse Honkanen