Kuva: TGR WRT / McKleinToyotan rallitalli otti komean viitoisvoiton Suomen MM-rallissa. Tuo voitto tuli järjestyksessä: Kalle Rovanperä, Takamoto Katsuta, Sebastien Ogier, Elfyn Evans, Sami Pajari.Pajari oli viime vuonna Suomen MM-rallin neljäs. Hän oli nyt innostunut ralin jälkeen. – On aivan uskomatonta olla osa tätä Toyotan tulosta. Tiimi oli todella vahva koko viikonlopun ajan, joten tämä on täysin ansaittua kaikille. Meillekin tämä oli todella hyvä viikonloppu. Voitimme muutamia erikoiskokeita ja muutenkin vauhti oli tasaisen vahvaa. Tänään oli myös hienoa ajaa Ouninpohjan kaltaisella erikoiskokeella, vaikka keskityimmekin lähinnä varmistamaan lopputuloksen. Olen todella nauttinut koko viikonlopusta, joten kiitos tiimille ja kaikille faneille tuesta! sanaili Pajari tiedotteessa.Toyotan iso pomo Akio Toyoda kommentoi myös hienoa viitoisvoittoa tiedotteessa. Kaikki muut Toyota-tähdet mainittiin nimeltä, paitsi Pajari.– Onnittelut kaikille tiimeille tästä viitoisvoitosta Mukaan lukien Jari-Matin (Latvala) toinen sija WRC2-luokassa ja voitto GR Yaris Rally2 -autolle. Tämän upean tuloksen myötä pystyimme maksamaan takaisin kotikaupunkimme, Jyväskylän, ihmisille. Arvostan suuresti kaikkia tiimin jäseniä, jotka tekivät tämän mahdolliseksi!– Onnittelut Kallelle ja Jonnelle heidän ensimmäisestä voitostaan kotimaassaan! Viime vuosi ja toissa vuosi Suomen MM-rallissa olivat varmasti turhauttavia heille, joten olen todella iloinen, että he vihdoin saivat näyttää voittopokaalin paikallisille faneille. Onnittelut paikallisille sankareille!– Takamoto, onnittelut toisesta sijasta toisessa kotikaupungissasi! Olisin halunnut suihkuttaa samppanjaa kanssasi, kuten kaksi vuotta sitten, mutta en päässyt paikalle tänä vuonna. Säästän seuraavan samppanjajuhlan siihen hetkeen, kun seisot aivan ylimmällä korokkeella. Tehdään yhdessä töitä kohti rallia ensimmäisessä kotikaupungissasi!– Myös Elfyn ja Seb toivat vahvat pisteet mestaruustaisteluun. Kautta on jäljellä vielä viisi rallia, ja teemme yhdessä töitä rakentaaksemme autoja, joiden ajamisesta kuljettajamme nauttivat enemmän kuin koskaan ennen! päätti Toyoda. Jaa Facebook Twitter Whatsapp Akio Toyoda Sami Pajari Toyota Tuoreimmat Uutiset IS: Kalle Rovanperä tehnyt ratkaisunsa – Toyota voi hänet unohtaa Ville Nousiainen avautui hiihtäjävaimonsa kuolemasta – viimeinen toive ei ole unohtunut MTV:llä paljastettiin: Esapekka Lappi veti johtopäätöksensä Hyundain toiminnasta Yle: Ilona Mononen rakastui toiseen juoksijaan Huhumylly kuumenee: Palaako Patrik Laine yllättäen ex-seuraansa? Hehkutukselle stoppi: Suomalaiselta juoksijalta tylyä tekstiä Alisa Vainion touhusta Suomalaiselta keihäsässältä järjetöntä ylivoimaa – voitto yli 20 metrillä UC: Käsky kävi NHL:stä – Leijona-tähti välittömästi pihalle MM-kisoista Kysymys Janni Hussista mykisti selostuskopin – rallimies antoi sitten tuomionsa MTV:llä PP: Tähtipelaaja ilmoitti haluavansa pois Kärpistä – ällistyi seuran reaktiosta Täydellistä dominointia – Wilma Heltelä heräsi hurjaan uutiseen JS: Suvi Minkkisen nimi sotkettiin melkoiseen kuvioon MTV:lle paljastus: Kimi Räikkönen tykitti älyttömän ajan uudella menopelillä Urheilucast: JYP juonii todellista siirtopommia – nyt kasataan tähtisikermää Suomalainen hiihtotähti ja ampumahiihtäjä rakastuivat – nyt tuli ilouutisia Lue myös: IS: Kalle Rovanperä tehnyt ratkaisunsa – Toyota voi hänet unohtaa Ralli 17.05.2026 - 21:42 Lasse Honkanen MTV:llä paljastettiin: Esapekka Lappi veti johtopäätöksensä Hyundain toiminnasta Ralli 17.05.2026 - 17:55 Lasse Honkanen Kysymys Janni Hussista mykisti selostuskopin – rallimies antoi sitten tuomionsa MTV:llä Ralli 16.05.2026 - 21:45 Lasse Honkanen