Kuva: Toyota Gazoo RacingRallin MM-sarja jatkuu tällä viikolla Kreikan MM-rallilla. Toyotalla on mukana Elfyn Evans, Sebastien Ogier, Kalle Rovanperä, Takamoto Katsuta ja Sami Pajari.Iso mielenkiinto kohdistuu luonnollisesti Rovanperään. Pajarin tilanne herättää kuitenkin myös mielenkiintoa. Pajari on ajanut ensimmäisellä täydellä Rally1-kaudellaan pääösin melko varman päälle. Tulokset eivät olekaan olleet erityisen vakuuttavia.Pajari on itse puhunut siitä, että hän ja Toyota ovat halunneet päästä maaliin mahdollisimman monissa ralleissa.– Minulle on todella hyödyllistä, että nämä sorarallit tulevat peräkkäin, sillä se auttaa kartuttamaan kokemusta ja itseluottamusta. Portugalissa meillä oli siisti ja ehjä ralli, ja Sardiniassa vauhti alkoi tulla luonnollisemmin, joten toivottavasti voimme jatkaa samalla tavalla Kreikassa. Kuten Sardinian kanssa, minulla on myös hyviä muistoja sieltä. Voitin WRC2-luokan siellä viime vuonna, kommentoi Pajari tallin tiedotteessa. Pajari otti kuitenkin esille yhden mielenkiintoisen seikan. Viime kaudella WRC2:ssa ajanut suomalainen huomioi, että Rally1-autolla voisi ehkä ottaa enemmän riskejä.– Samaan aikaan tällaisissa rajummissa ralleissa täytyy alemmissa luokissa olla todella varovainen auton kunnon kanssa, kun taas Rally1-auto kestää paljon enemmän, joten siihen täytyy oppia luottamaan ja tottua siihen, että voi puskea kovempaa.LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kreikan MM-ralli Sami Pajari Toyota Lue myös: Kalle Rovanperä ja Ott Tänak kävivät tiukan keskustelun – se taisi olla viimeinen pisara toiselle Ralli 10.08.2026 - 11:43 Lasse Honkanen Jari-Matti Latvalaa viedään kunnolla takaisin rallin MM-sarjaan – yksi mies on estämässä aikeet Ralli 09.08.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Juha Kankkusen edessä iso keskustelu – kahden suomalaisen kohtalo Toyotalla saa sinettinsä Ralli 09.08.2026 - 09:41 Lasse Honkanen