Kuva: TGR WRT / McKleinToyotan tallipäällikkönä nykyään työskentelevä Jari-Matti Latvala on arvostettu toimija rallimaailmassa.Pitkän uran myös huippukuskina tehnyt Latvala ei onnistunut urallaan voittamaan kuljettajien MM-titteliä. Yksi suuri syy siihen oli Sebastien Ogier. Kaksikko taisteli MM-sarjan voitosta yhdessä Volkswagenin kuskeina.Ogier tunnetaan ajotaitojensa lisäksi myös psykologisen sodankäynnin mestarina. Tuo osa-alue nousi esille myös Kreikan MM-rallissa. Eliot Barnard ja Colin Clark puhuivat asiasta Dirtfishin Spin the Rally Podissa. Barnard nosti esille sen, miten Ogier puhui omasta ajamisestaan ensimmäisen ajopäivän jälkeen Kreikassa.Ogier joutui lähtemään perjantaina pätkille auraamaan tietä toisena kuskina. Häntä ennen lähti vain MM-sarjaa johtava Elfyn Evans. Ogier kehuskeli itseään perjantain jälkeen.– Hän tavallaan sanoi, että hänen päivänsä suhteessa Elfyniin oli todella hyvä. Okei, tuo on vapaasti referoitu, mutta katso miten hän sen ilmaisee. Ja se on asia, josta pidän Sebissä: kun hän onnistuu, hän kyllä taputtaa itseään selkään.– Hän ei vähättele sitä. Hän ei vähättele suoritustaan. Hän sanoo suoraan: ”Se meni hienosti.”, ihasteli Barnard.– Miksi hän tekee niin? No, henkistä peliä. Kyllä, se on kaikki henkistä peliä, vastasi Clark. – Ja jos kysyt häneltä, hän sanoo: ”En minä pelaa mitään henkistä peliä. Se ei ole minun tyylini.” Mutta kyse on juuri siitä, henkisestä pelistä.– Hän ei oikeasti sano meille, että ”olin hyvä'” Hän sanoo sen muille – tai yhdelle tietylle, sille joka on hänen edellään. Hän sanoo: ”Saatat olla edelläni, mutta vain yhdestä syystä: koska minä olin tänään sinua parempi ja älä unohda sitä.”Clark otti tässä vaiheessa esille Ogierin ja Latvalan välisen kaksinkamppailun Volkswagenilla.– Aiemmin tämä on toiminut hänen edukseen. Joitain kuskeja se on murtanut, heikompia luonteita. (Ott) Tänak ei tule ikinä murtumaan siitä. Se ei mene hänelle läpi. Mutta toiset ovat murtuneet.– Jari-Matti Latvala, esimerkiksi. Ogier osasi viedä Jari-Mattia miten tahtoi. Hän todella osasi. Ja muitakin, menneisyydessä. Ehkä se on vähän epäreilua sanoa näin, koska en ole varma, onko se Sebillä edes täysin tietoista.LUE MYÖS: Työttömän kiekkoilijan arki on merkityksettömyyden tunnetta, tyhjiä päiviä ja pelkoa huomisesta – ”Ei saa jäädä raadoksi sängylle” (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jari-Matti Latvala Sebastien Ogier Tuoreimmat Uutiset Teemu Selänteeltä melkoinen viesti Veera-tyttären tulevalle poikaystävälle Senna vai Verstappen? – Mika Häkkinen vastasi suoraan kysymykseen Valioliigan puurtaja löysi uuden uran – miehellä on nyt miljardien eurojen omaisuus Tekeekö F1-talli sittenkin tylyn tempun Valtteri Bottakselle? Poliittinen kannanotto – Kalle Rovanperä avasi suunsa Patrik Laineesta tipahti iso uutinen – Montrealissa hämmästellään: ”Ei helvetissä” Red Bullin F1-kuskivalinta lähestyy – nyt pöydällä on kunnon uutispommi Sebastien Ogier avasi suunsa – Toyotan on palkattava mestarikuski Vahvistus: Toyotan rallimestari otti ja lähti Kalle Rovanperä hyppäsi F1-auton rattiin – ymmärsi välittömästi yhden asian Valtteri Bottaksen toiminta lennolla ällistytti Sebastian Ahon rinnalle supertähti? – NHL:n sisäpiiristä mielenkiintoista vihjailua Juha Kankkunen lausui Ylelle selvät sanat Jari-Matti Latvalan touhusta Jari Litmasen kohtelu ällistyttää – Teemu Selänne tiivisti kaiken yhdellä sanalla Suomalaislegenda sai tarpeekseen – lausui IS:lle rajua tekstiä Sami Pajarista Lue myös: Poliittinen kannanotto – Kalle Rovanperä avasi suunsa Ralli 24.10.2025 - 14:49 Lasse Honkanen Sebastien Ogier avasi suunsa – Toyotan on palkattava mestarikuski Ralli 24.10.2025 - 08:40 Lasse Honkanen Kalle Rovanperä hyppäsi F1-auton rattiin – ymmärsi välittömästi yhden asian Ralli 23.10.2025 - 20:55 Lasse Honkanen