Kuva: All Over PressAmpumahiihdon maailmancup-viikonloppu Annecyssa päättyi naisten osalta yhteislähtökilpailuun.Norjan Maren Kirkeeide vei voiton ennen Ranskan Lou Jeanmonnotia ja hänen maannaistaan Justine Braisaz-Bouchetia. Kisan ainoa suomalainen Suvi Minkkinen oli 24:s. Minkkisellä oli pitkästä aikaa todella vaikeaa. Hän ampui yhden ohilaukauksen jokaisella ammuntapaikalla.Muita suomalaisia ei siis selviytynyt kisaan maailmancupin sijoitusten tai Annecyn viikonlopun tulosten perusteella. Sonja Leinamo ja Inka Hämäläinen päättivät kuitenkin ottaa kaiken irti viikonlopusta.Kaksikko lähti nimittäin Le Grand-Bornandista läheiseen La Clusaziin. Leinamo julkaisi Instagramissa näyttäviä kuvia Ranskan alppimaisemista.– Ranskan Alpit kutsuivat aamulla, kirjoitti Leinamo lauantaina tehdyssä päivityksessä.Minkkisen vaikea päivä herätti keskustelua Ylen studiossa. Asiantuntija Ville Kotikumpu antoi oman arvionsa. – Kyllä näin voidaan sanoa, että joulutauko tulee nyt hyvään aikaan. Nyt saa vähän lepoa elimistö, ravintoa, eli päästään jouluruokia syömään. Sitten vähän siihen treeniä ja sitten onkin jo vuodenvaihde. Sitten ruvetaan ottaa uutta mittaa muita vastaan, että missä mennään.Ylen studioisäntä Riku Salminen paljasti sitten, että Minkkinen on viimeksi ampunut maailmancupissa neljä ohilaukausta tammikuussa 2023.– Hän on hyvä ampuja. Toisaalta, kun puhutaan, että keskiarvona Suvilla on ollut noin 90 ampumaprosentti, niin jos hän oli jo kuusi paikkaa ampunut nollille (Annecyssa), niin että me päästäisiin 90, niin pakko jossain oli niitä ohilaukauksiakin tulla. Tänäänkään ei mikään katastrofi. Yksi per paikka, mutta se on vain liikaa, varsinkin silloin, kun ei ole se paras hiihtopäivä, avasi Kotikumpu. Näytä tämä julkaisu Instagramissa Henkilön sonja leinamo (@sonjaleinamo) jakama julkaisuKuvat tästä. Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ampumahiihto Inka Hämäläinen Sonja Leinamo Suvi Minkkinen Tuoreimmat Uutiset Suomalainen kiekkotähti rakastui toisen lajin olympiaurheilijaan: ”Miljoona kertaa kovempi urheilija kuin minä” Valtteri Bottas teki selväksi: Tässä on F1-historian paras kuljettaja Suvi Minkkinen valmistautuu isoon elämänmuutokseen HS: Intiimi kuva Kristiina Mäkelästä lähti leviämään – sitten puhelimeen tuli lohduton viesti Esapekka Lappi ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi tylyn totuuden SM-rallin vastustajistaan PP: Kärpät yllätti kaikki – täysin puskista huippuhankinta Huhumylly kiihtyy: F1-tähdelle shokkipotkut kesken kauden? Silja Kosonen täräyttänyt hirmukaaren Rallikuskin mitta täyttyi – tyrmäsi väitteet Kalle Rovanperän ”lahjakkuudesta” TNHLF: Buffalo Sabres pettyi – Jarmo Kekäläinen valmis lyömään suomalaistähden lihoiksi Yle: Elina Lampelan tulostaso romahti yli puolella metrillä – tästä kyse Kaisa Mäkäräinen esitti hurjan treeninsä – jotain täysin uutta Juha Kankkunen antoi suoran tuomionsa Jonne Halttusen ajotaidoista rallissa Saga Andersson loisti – ennätys, kauden kärkitulos ja murskavoitto HIFK:n valmentajan temppu oli liikaa tähtipelaajalle – ”Olet sinä mulkku äijä” Lue myös: Suvi Minkkinen valmistautuu isoon elämänmuutokseen Talvilajit 20.05.2026 - 18:00 Lasse Honkanen Kaisa Mäkäräinen esitti hurjan treeninsä – jotain täysin uutta Talvilajit 19.05.2026 - 15:59 Lasse Honkanen Krista Pärmäkoskelta hyvin henkilökohtainen paljastus – tällaista miestä hän etsii Talvilajit 19.05.2026 - 08:06 Lasse Honkanen