Kuva: All Over Press Sportivo TVKaisa Mäkäräinen on oman ampumahiihtouransa jälkeen ollut vahvasti mukana lajin toiminnassa.Tänä kesänä selvisi, että Mäkäräinen on mukana alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa apuvalmentajan roolissa. Naisen tehtävät kansainvälisen ampumahiihtoliiton IBU:n teknisessä komiteassa ovat kuitenkin tulleet päätökseen. Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) kongressi valitsi suomalaisen Kimmo Turusen teknisen komitean jäseneksi. Hän on yksi kymmenestä jäsenestä.– Olen todella iloinen ja kiitollinen luottamuksesta. On hienoa päästä mukaan kehittämään kansainvälistä ampumahiihtoa ja tuomaan komitean työskentelyyn käytännön kilpailujärjestäjän näkökulmaa. Tekninen komitea vastaa erityisesti kilpailusääntöjen ja kilpailutoiminnan kehittämisestä sekä siitä, että kilpailut toteutetaan turvallisesti, tasapuolisesti ja korkealla laadulla. Odotan innolla yhteistyötä, ja tässä tehtävässä pääsee varmasti sekä antamaan että oppimaan paljon, selvitti Turunen.Mäkäräinen valittiin IBU:n tekniseen komiteaan vuonna 2022. Hän oli siinä mukana urheilijoiden edustajana. Mäkäräinen ei kuitenkaan voinut jatkaa samassa roolissa IBU:n sääntöjen mukaan. Niiden perusteella urheilijoiden edustajaksi voidaan nimetä aktiivinen urheilija tai henkilö, jonka uran päättymisestä on enintään kuusi vuotta. Mäkäräinen lopetti urheilu-uransa vuonna 2020, joten hän ei enää täyttänyt tuota sääntöä.LUE MYÖS: Silja Kososen oli tehtävä raju ratkaisu – muuten ura olisi ollut ohi (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ampumahiihto Kaisa Mäkäräinen Lue myös: Kuvaaja innostui tallentamaan vaatteidenvaihtoa – Sonja Leinamo näpäytti välittömästi Talvilajit 22.09.2026 - 19:49 Lasse Honkanen Ampumahiihton maailmanmestari lopettaa yllättäen uransa Talvilajit 22.09.2026 - 11:50 Lasse Honkanen Hiihtäjä avautui Krista Pärmäkosken valmennusmetodeista – näin legenda vastasi Ylelle Talvilajit 21.09.2026 - 14:00 Lasse Honkanen