Kuva: All Over PressAmpumahiihdon maailmancup jatkuu keskiviikkona Saksan Ruhpoldingissa. Mukana on myös Dorothea Wierer, joka jätti väliin Oberhofin kilpailut.Italialaislegenda lähtee innolla uuteen viikonloppuun. Hän kertoi Fondo Italialle, että poissaolo ei johtunut sairastumisesta. Kaikki ei kuitenkaan ole täysin kunnossa.– Palasin Ranskasta, ja selkäni ei tuntunut hyvältä. Jouduin ottamaan kolmen päivän ajan kortisonia. Nyt kipu on poissa ja olen iloinen. Treenasin ensin Zattonin ja sitten Dutton kanssa, kun he olivat Oberhofissa, vaikka en tehnyt kovatehoista kisavauhtista harjoittelua. Tuntuu kuitenkin ihan hyvältä. Huomenna (keskiviikkona) on ensimmäinen päivä ja katsotaan, miten kroppa reagoi.– Toivon, että menee hyvin. Erityisesti ammunta, koska en ole ampunut kisavauhdilla treeneissä. Katsotaan huomenna, olen varmasti jännittynyt. Mennään päivä kerrallaan.Wierer ehti synnyttää kotimaassaan pienen kohun, kun hän puhui La Stampa -lehdelle urheilijoiden ulkonäöstä. Hän halusi nyt vielä avata asiaa.– Sanoin vain, että naiset ovat paljon kauniimpia kuin miehet, mutta niinhän kaikki sanovat. Jotkut valmentajat ovat komeampia… mutta ehkä se johtuu siitä, että olen jo vanha ja he ovat liian nuoria! sanaili Wierer.LUE MYÖS: Anne Kyllönen haukkui Iltalehden toimittajan pystyyn: ”Jossakin varmaan menee raja?” (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ampumahiihto Dorothea Wierer Tuoreimmat Uutiset Jonne Halttunen vihjailee: Kohta jysähtää uutispommi Dorothea Wiererin kommentti ”kauneista urheilijoista” suututti – ”Niinhän kaikki sanovat” Yllätyskäänne – Urheilucast: Tappara tehnyt poskettoman sopimustarjouksen Uusi urheilupari – jääkiekkotähti ja pikajuoksija rakastuivat Kalle Rovanperä debytoi formuloissa – radan kulisseissa tipahti iso F1-paljastus Suvi Minkkinen puhui nyt suunsa puhtaaksi Minja Korhosen kohtalo kuohuttaa Tapaus Janni Hussi – rallimieheltä tyly totuus IS:lle F1-asiantuntija ylisti ensin Valtteri Bottasta – sen jälkeen suusta tuli lohduton totuus Meeri Räisäsen olympiaunelma murskattiin –nainen teki valtavan muodonmuutoksen VV: Anne Kyllösen kumppanin käytös pöyristyttää Urheilucast: SM-liigaseura haluaa Raimo Helmisen – tehnyt jo peliliikkeensä Kaisa Mäkäräinen ei voinut kuin haaveilla ampumahiihdon nykypalkintorahoista: ”Ei tullut kun pallo käteen” Sieltä se tuli: Jari-Matti Latvala teki karun tunnustuksen omasta ralliurastaan Patrik Laine palasi jäälle – asiantuntija veti hetkessä johtopäätöksensä Lue myös: Suvi Minkkinen puhui nyt suunsa puhtaaksi Talvilajit 13.01.2026 - 20:05 Lasse Honkanen Minja Korhosen kohtalo kuohuttaa Talvilajit 13.01.2026 - 18:01 Lasse Honkanen VV: Anne Kyllösen kumppanin käytös pöyristyttää Talvilajit 13.01.2026 - 10:19 Lasse Honkanen