Kuva: All Over PressDHL Express (Finland) Oy ja Suomen Hiihtoliitto ovat allekirjoittaneet uuden yhteistyösopimuksen, jonka myötä kansainvälisten pikakuljetuspalveluiden asiantuntija jatkaa Suomen Hiihtoliiton virallisena yhteistyökumppanina sekä yhdistetyn maajoukkueen pääyhteistyökumppanina kaudella 2024–2025.Suomen Hiihtoliiton vt. toiminnanjohtaja Marleena Valtasola on erittäin tyytyväinen yhteistyön jatkumisesta, joka on osaltaan myös signaali siitä, että Hiihtoliitto on menossa oikeaan suuntaan.– Yhteistyön jatkuminen DHL Expressin kaltaisen luotettavan ja vankan arvopohjan jakavan kumppanin kanssa tuntuu haastavien aikojen keskellä todella hyvältä. Yhteistyösopimus on meille merkittävä ja sillä voidaan vaikuttaa yhdistetyn maajoukkueen kilpailukykyisten toimintaedellytysten varmistamiseen.– Yhdistetyn maajoukkue tulee varmasti tarjoamaan jälleen upeita hetkiä, niin maailmancupissa kuin Trondheimin MM-kisoissa. Olemme erittäin innostuneita DHL Expressin halusta jatkaa kumppaninamme ja olla tukemassa urheilijoidemme matkaa kohti tulevaa arvokisakautta, Valtasola näki tiedotteessa.LUE MYÖS: Mestis-pelaaja katseli huoneessaan suu auki NHL-tähden ökymatkalaukkua – ”Vasta myöhemmin olen tajunnut” (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Hiihtoliitto Maastohiihto Tuoreimmat Uutiset Paljastus: Sebastien Ogier lausui selvät sanat Kalle Rovanperälle Suomen ampumahiihtovalmentaja Erik Kulstad teki valintansa Dorothea Wierer julkaisi yhteiskuvan Suvi Minkkisen kanssa – fanit toistelivat näitä sanoja Jasmi Joensuu löi pöydälle shokkiuutisen – tämän hän halusi nyt sanoa IS:lle Jordan-vaimon sanat olivat liikaa – Patrik Laineen reaktio kertoo kaiken Pommiväite: McLaren-tähti neuvottelee toisen F1-tallin kanssa Nyt se on varmaa – SK: Olli Jokinen saa kovan luokan nimen HIFK:hon Suomalainen ralliperhe suree – HS: Iso nimi on kuollut VM: Tässä on totuus Jari-Matti Latvalan ja Toyota-kuskien väleistä F1-piireistä erikoista vihjailua Valtteri Bottaksen persoonallisuudesta Kalle Rovanperä herkistyi julkisesti Formulalupaus Tuukka Taponen – maailmalta tuli nyt tuomio Selvää tekstiä Max Verstappenista – Red Bullin iso F1-pomo astui nyt esiin Esapekka Lappi myönsi MTV:lle karun totuuden työskentelystään Enni Mälkösen kanssa No huh: Kaisa Mäkäräinen löi pöytään poskettoman urheilusuorituksen Lue myös: Suomen ampumahiihtovalmentaja Erik Kulstad teki valintansa Talvilajit 24.12.2025 - 08:34 Lasse Honkanen Dorothea Wierer julkaisi yhteiskuvan Suvi Minkkisen kanssa – fanit toistelivat näitä sanoja Talvilajit 23.12.2025 - 22:30 Lasse Honkanen Jasmi Joensuu löi pöydälle shokkiuutisen – tämän hän halusi nyt sanoa IS:lle Talvilajit 23.12.2025 - 20:39 Lasse Honkanen