Kuva: All Over PressSuomen hiihtäjille on tulossa maailmancupin viikonloppuihin omavastuuosuudet. Asia on herättänyt paljon hämmennystä ja ihmetystä hiihtopiireissä tällä viikolla.Hiihtoliitto on tiedottanut myös hyviä uutisia asiaan liittyen. Se kertoo, että suomalainen kansainvälinen rekrytointiteknologiayritys Jobilla on sitoutunut kattamaan maastohiihtäjien osallistumiseen liittyvän omavastuuosuuden tapahtuman aikana.– Me Jobillalla uskomme vahvasti suomalaisten hiihtäjien potentiaaliin ja haluamme tukea heitä menestymään kansainvälisellä tasolla. Haluamme varmistaa, että urheilijoiden ei tarvitse murehtia taloudellisista kysymyksistä, vaan he voivat keskittyä pelkästään tähän Rukan kilpailuun. Erityisesti Rukan maailmancupissa tämä on lähellä yrityksemme visiota. Mottomme Potential. Fulfilled. pääsee tässä erityisesti oikeuksiinsa, kun mukana ovat maajoukkuetähtien lisäksi myös kansallisen ryhmän hiihtäjät, kertoo Jobillan toimitusjohtaja Henri Nordström Hiihtoliiton tiedotteessa.– Uskon, että Suomessa on muitakin yrityksiä, jotka nauttivat sinivalkoisesta menestyksestä ja haastammekin muut suomalaiset yritykset tukemaan hiihtolajien urheilijoita.– Suomen maastohiihtojoukkue on saavuttanut merkittäviä tuloksia kansainvälisesti, ja Jobilla näkee tällaiset tukipäätökset tärkeänä osana urheilukulttuurin kehittämistä, toteaa Nordström. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Suomen hiihtomaajoukkue (@xcteamfin) jakama julkaisuLUE MYÖS: Mestis-pelaaja katseli huoneessaan suu auki NHL-tähden ökymatkalaukkua – ”Vasta myöhemmin olen tajunnut” (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Hiihtoliitto Maastohiihto Tuoreimmat Uutiset Paljastus: Sebastien Ogier lausui selvät sanat Kalle Rovanperälle Suomen ampumahiihtovalmentaja Erik Kulstad teki valintansa Dorothea Wierer julkaisi yhteiskuvan Suvi Minkkisen kanssa – fanit toistelivat näitä sanoja Jasmi Joensuu löi pöydälle shokkiuutisen – tämän hän halusi nyt sanoa IS:lle Jordan-vaimon sanat olivat liikaa – Patrik Laineen reaktio kertoo kaiken Pommiväite: McLaren-tähti neuvottelee toisen F1-tallin kanssa Nyt se on varmaa – SK: Olli Jokinen saa kovan luokan nimen HIFK:hon Suomalainen ralliperhe suree – HS: Iso nimi on kuollut VM: Tässä on totuus Jari-Matti Latvalan ja Toyota-kuskien väleistä F1-piireistä erikoista vihjailua Valtteri Bottaksen persoonallisuudesta Kalle Rovanperä herkistyi julkisesti Formulalupaus Tuukka Taponen – maailmalta tuli nyt tuomio Selvää tekstiä Max Verstappenista – Red Bullin iso F1-pomo astui nyt esiin Esapekka Lappi myönsi MTV:lle karun totuuden työskentelystään Enni Mälkösen kanssa No huh: Kaisa Mäkäräinen löi pöytään poskettoman urheilusuorituksen Lue myös: Suomen ampumahiihtovalmentaja Erik Kulstad teki valintansa Talvilajit 24.12.2025 - 08:34 Lasse Honkanen Dorothea Wierer julkaisi yhteiskuvan Suvi Minkkisen kanssa – fanit toistelivat näitä sanoja Talvilajit 23.12.2025 - 22:30 Lasse Honkanen Jasmi Joensuu löi pöydälle shokkiuutisen – tämän hän halusi nyt sanoa IS:lle Talvilajit 23.12.2025 - 20:39 Lasse Honkanen