Kuva: All Over PressNorjan Johannes Kläbo voitti sunnuntaina Gomsin maailmancupin 20 kilometrin perinteisen yhteislähtökisan. Hän johdatti Norjan seitsoisvoittoon.Suomalaisista Petteri Koivisto oli 20:s, Markus Vuorela 30:s, Eero Rantala 43:s ja sauvarikosta kärsinyt Niko Anttola 48:s. – Gomsissa 20 minuuttia hiihdetty ja ihan hyvää päivä olisi ollut ja tuntui ihan helpolta tämä ensimmäinen kierros. Sitten siinä nostin paikkoja ja vähän liian pitkään sitten roikuin mukana, että se ei tuntunut mitenkään pahalta, mutta jotenkin tuntuu, että on ihan hyvässä kunnossa, niin ei sitten niin helposti huomaa sitä, että tulee mentyä vähän liian kovaa, niin hiihdin sitten itseltäni jalat alta ja siitä maksettiin sitten toisen kierroksen loppu ja kolmas kierros.– Sukset pelasivat tänään ihan älyttömän hyvin, että olisi pystynyt tekemään ihan mitä vain. Kaikin puolin harmittaa, että oli vähän näyttämisen halua ja se vähän kostautui tänään, mutta semmoista, sanaili Vuorela Hiihtoliiton tiedotteessa.Norjan leirissä oli siis erilaiset tunnelmat. Toiseksi hiihtänyt Emil Iversen kertoi esittäneensä kesken kisan Kläbolle pyynnön.– Kysyin, voisiko hän hieman rauhoittaa vauhtia, koska hän oli aivan uskomattoman energinen. Joka kerta kun hän veti, niin mentiin aivan äärirajoilla, ja mietin, eikö hän voisi hiihtää vähän tasaisemmin, jotta varmistaisimme palkintokorokesijan, Iversen kertoi NRK:lle.Kläbo vahvisti NRK:lle, että Iversen otti esille asian. – Hänen mielestään vauhti oli liian kova. Hän pyysi, voisinko mennä hitaammin. Siinä vaiheessa tajusin, että pystyn hoitamaan hänet, sanaili Kläbo ystävästään.Norjan maajoukkuevalmentaja Eirik Myhr Nossum ylisti Kläbon kilpailua.– Näin jo varhaisessa vaiheessa, että tämän päivän voittajaa olisi vaikea lyödä. Hän näytti vahvalta. Ja Emililtä sekä Haraldilta (Amundsen, kolmas) oli todella hienoa olla mukana tuossa ryhmässä ja antaa oma panoksensa ennen kuin he lopussa putoavat kyydistä, Nossum kertoi NRK:lle.LUE MYÖS: Nyt se on julki: Minja Korhonen tekee yllättävän aluevaltauksen (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Emil Iversen Johannes Kläbo Maastohiihto Tuoreimmat Uutiset Hiihdon maailmancupin voittajalle perheenlisäystä – isä on myös hiihtotähti Ilveksen tähtihankinta paljastui – ”Olisin aika huolissani” F1:ssä kuiskitaan nyt melkoisesta siirtopommista – kaksi tähtikuskia osaksi vaihtokauppaa Esapekka Lapin maailma romahti – ”Sattuu ihan vitusti” Suomen paras ampumahiihtäjä ulos A-maajoukkueesta – veti johtopäätöksensä Urheilucast: ”Megasupertähti” siirtymässä ensi kaudeksi jääkiekon SM-liigaan Mari Ederin elämä meni kertaheitolla uusiksi – ”Olen kusessa” Kimi Räikkönen hyppäsi uuden F1-auton rattiin – Ferrarilla tippui hetkessä leuka lattiaan Jari-Matti Latvala teki tylyn tempun Toyota-kuskille – nöyrä pyyntö kaikui kuuroille korville Venäjän hiihtotähti lähti vetämään maasta – pusutteli nyt länsimaalaisen hiihtäjän kanssa Teemu Selänteeltä raju reaktio HIFK:n toimintaan – tämä näky oli liikaa legendalle Janni Hussi vahvisti ikävän tiedon työstään rallimiesten kanssa HS: Homoseksuaalinen suomalainen kiekkotähti puhui nyt Veli-Matti Savinaisesta Kulissipaljastus: F1-pomolta hyytävä uhkaus Valtteri Bottakselle – ”Järkyttynyt” Kaisa Mäkäräinen siirtyy nyt täysin eri lajiin Lue myös: Hiihdon maailmancupin voittajalle perheenlisäystä – isä on myös hiihtotähti Talvilajit 01.05.2026 - 17:49 Lasse Honkanen Suomen paras ampumahiihtäjä ulos A-maajoukkueesta – veti johtopäätöksensä Talvilajit 01.05.2026 - 09:41 Lasse Honkanen Mari Ederin elämä meni kertaheitolla uusiksi – ”Olen kusessa” Talvilajit 30.04.2026 - 21:40 Lasse Honkanen