Kuva: All Over PressVideo: Sportivo TVSuomella oli varsin kaksijakoinen päivä ampumahiihdon sekaviestipäivänä. Suomi sijoittui sekaviestin 14:nneksi joukkueella Olli Hiidensalo, Arttu Heikkinen, Inka Hämäläinen ja Venla Lehtonen. Tero Seppälä ja Suvi Minkkinen ylsivät puolestaan kolmanneksi parisekaviestissä.Ruotsi voitti sekaviestin joukkueella Viktor Brandt, Martin Ponsiluoma, Anna-Karin Heijdenberg ja Elvira Öberg. Norja taas vei parisekaviestin kaksikolla Sturla Lägreid ja Karoline Knotten. – Tänään oli tosi tuulinen olosuhde. Tuuli oli vaihteleva, mikä teki siitä jopa haastavamman kuin eilen. Kun vaikea olosuhde yhdistetään tällaiseen kisamuotoon, jossa hiihdetään lyhyttä rinkiä ja otetaan riskiä, näkyi lopputulos kakkien joukkueiden varapatruunoiden määrässä, Minkkinen avautui Ampumahiihtoliiton tiedotteessa.Suomen viestijoukkue romahti pahasti Venla Lehtosen ankkuriosuudella. Nainen oli täysin kuutamolla pystypaikalla ja viimeisellä hiihtolenkillä. – Osuus lähti ihan hyvin ja otin alun huolella. Luotin makuuammuntaan ja tein siinä hyvän ammunnan. Pyrin säästelemään hiihtokierroksella voimia pystyammuntaan mutta penkalla oli tärinää jaloissa. Tuulirako ei ollut vaikea mutta epäonnistuin siinä pahasti. Mahdollisuuksia olisi ollut parempaan ja sijoitus on pettymys. Harmittaa koko joukkueen puolesta, Lehtonen sanoi tiedotteessa.Ylen asiantuntijana työskennellyt Kaisa Mäkäräinen antoi myös karun arvion entisestä valmennettavastaan.– Valitettavasti niin on käynyt (Lehtonen romahtanut). Vähän sama trendi, mitä oli Venlalla tuossa pikakisassa. Ei kestä sitten tuota viimeistä kierrosta. Totta kai siellä on pari sakkokierrosta pystypaikalta painaa jalkoja, mutta joka tapauksessa paljon tulee eroa kahteen kilometriin, päivitteli Mäkäräinen.Mäkäräinen ehti kisan aikana hämmästellä myös Ruotsin ankkurin Elvira Öbergin touhua.– Elvira Öberg, miksi menet ankkaa (hidas hiihtotyyli ylämäessä)? Näytti ensimmäisellä kierroksella vähän vaisulle Öbergin meno. Ja nyt sitten ankkaa. Tuota kyllä todella harvoin nähdään maailmancupin kilpailussa. En tiedä, onko siellä niin hidas keli ja hänellä huono jalka tänään, ai mikä energiansäästöprojekti hänellä nyt tuossa oli menossa, ihmetteli Mäkäräinen.LUE MYÖS: IL: Hiihtorakas teki ikävän tempun Johanna Matintalolle (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ampumahiihto Elvira Öberg Kaisa Mäkäräinen Suvi Minkkinen Tuoreimmat Uutiset Juha Miedolta uskomaton paljastus – tehnyt kaikille arkisen asian ”vain kerran elämässään” UC: HIFK heitti maailmanmestarin pihalle – todellisesta syystä vaiettiin Pusutteluksi meni, kun TV-kamera kääntyi – Ylen Laura Arffman hempeili IL: Jokerit voitti tarjouskilpailun – iso vonkale tarttui haaviin Esapekka Lappi hyppäsi melkoisen auton rattiin – ilmoille heitto uudesta urasta ”Hyi helvetti” – Nooralotta Nezirin treenit saivat karun käänteen Robert Helenius antoi melkoisen oppitunnin nyrkkeilijälle Suomessa Mustaa valkoisella: Kerttu Niskasen aikakausi on ohi Leijonatähti sai ”järkyttävän” tarjouksen KHL:stä – NHL-unelma tuhoutui siihen Kaisa Mäkäräinen teki paluun – kiusallinen ongelma nosti heti päätään Järkyttävä hiihtouutinen – Jasmi Joensuu surun murtama Yle: Saga Vanninen teki kaikessa hiljaisuudessa yllättävän aluevaltauksen Antero Mertarannalta skandaalinkäryinen väite: HIFK:ssa tapahtunut vallankaappaus Kohta mennään: Suomalainen keihäänheiton maailmanmestari palaa seitsemän vuoden tauon jälkeen Sami Pajarin oli puhallettava peli poikki – pelkona potkuilmoitus Toyotalta Lue myös: Juha Miedolta uskomaton paljastus – tehnyt kaikille arkisen asian ”vain kerran elämässään” Talvilajit 11.04.2026 - 21:45 Lasse Honkanen Pusutteluksi meni, kun TV-kamera kääntyi – Ylen Laura Arffman hempeili Talvilajit 11.04.2026 - 17:59 Lasse Honkanen Mustaa valkoisella: Kerttu Niskasen aikakausi on ohi Talvilajit 11.04.2026 - 08:16 Lasse Honkanen