Kuva: All Over PressSuomalainen ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräinen seurasi ilahtuneena Sonja Leinamon huikeaa menoa Östersundin maailmamcupin normaalimatkan kisassa.Leinamo taisteli kakkoseksi ja ampui vain yhden ohilaukauksen kisassa. – Mutta siis ihana haastattelu ja just niin Sonjan näköinen. Ja minusta toisaalta se on hyvä asia, että niin kuin hän sanoikin, että hän ei pysty ammunnoista tai ammunnoista ylipäätään oikein muista mitään. Silloin tietää, että siinä on ollut tosi läsnä siinä suorituksessa ja keskittynyt vaan laukaus laukaukselta ja ollut tosiaankin sellaisessa omassa kuplassa ja ei ole tullut mitään häiritseviä ajatuksiakaan päähän, arvioi Mäkäräinen.Mäkäräinen palasi sitten omaan uraansa. Hän myönsi, että heikot hetket muistuvat edelleen mieleen.– Ainakin oma kokemukseni oli just sellainen, että huonoista kisoista on jäänyt muistoja yllättävän paljon enemmän kuin sitten taas niistä onnistuneista ammunnoista. Niistä ei oikeasti ole tahtonut jälkeenpäin oikein hirveästi mitään muistaa.– Toinen asia, minkä tuossa pistin merkille, oli se, että hänelle ei ollut huudettu väliaikoja muilla kierroksilla. Se oli meillä tapana jo aikoinaan, varsinkin näissä normaalimatkan kisoissa, että hiihtovauhtia saatettiin huutaa, mutta ei sitä varsinaista sijoitusta, koska sitten jos sinne on tullut noita sakkoja itselle tai muille, niin ne saattoivat olla ne aikaerot tosi hämmentävät, että ei niistä oikein ollut mitään hyötyä myöskään urheilijoille. Aika monesti se normaalimatkan kisa mentiin just noin sokkona, että sitten kun lähdettiin viimeisestä ammunnasta, niin sitten on vasta huollolla ja valmentajilla ollut lupa huutaa se todellinen tilanne. Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ampumahiihto Kaisa Mäkäräinen Sonja Leinamo Tuoreimmat Uutiset Uusi tieto: Valtteri Bottas lausui Mercedes-kuskille selvät sanat, kun hän lähti tallista Leijona-tähti lähti hörpylle – ällistyi siitä, mitä baarimikko pääsi suustaan Elina Lampela teki selväksi näkemyksensä Wilma Heltelästä Janni Hussin ralliviikko sai ikävän käänteen – pieni virhe johti armottomaan ”vidduiluun” Uransa päättänyt Krista Pärmäkoski paljasti rikkoneensa yhtä sääntöä Kimi Räikkönen vastasi F1-sarjan tiedusteluun jäätävästi – kaksi sanaa riitti Asiantuntijat katsoivat Alisa Vainion touhua – nyt saatiin hurja arvio Kalle Rovanperä astui esiin – painava viesti suomalaisille ihmisille Nyt alkoi tapahtua: F1-toivo Tuukka Taponen hirmuisessa vauhdissa Suomalainen kiekkotähti rakastui toisen lajin olympiaurheilijaan: ”Miljoona kertaa kovempi urheilija kuin minä” Valtteri Bottas teki selväksi: Tässä on F1-historian paras kuljettaja Suvi Minkkinen valmistautuu isoon elämänmuutokseen HS: Intiimi kuva Kristiina Mäkelästä lähti leviämään – sitten puhelimeen tuli lohduton viesti Esapekka Lappi ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi tylyn totuuden SM-rallin vastustajistaan PP: Kärpät yllätti kaikki – täysin puskista huippuhankinta Lue myös: Uransa päättänyt Krista Pärmäkoski paljasti rikkoneensa yhtä sääntöä Talvilajit 21.05.2026 - 15:54 Lasse Honkanen Suvi Minkkinen valmistautuu isoon elämänmuutokseen Talvilajit 20.05.2026 - 18:00 Lasse Honkanen Kaisa Mäkäräinen esitti hurjan treeninsä – jotain täysin uutta Talvilajit 19.05.2026 - 15:59 Lasse Honkanen