Kuva: All Over PressKaisa Mäkäräinen on pitänyt itsensä fyysisesti kunnossa myös ampumahiihtouransa jälkeen. Hänellä on nykyään kuitenkin enemmän aikaa myös muille harrastuksille.Mäkäräinen ilahdutti fanejaan laittamalla pakettiin neulontavuotensa. Hän julkaisi näytteitä osaamisestaan Instagramissa.Listaus oli melkoinen. Siihen mahtui esimerkiksi villapaita, neuletakkeja, puseroita ja pipoja. Jouluinen Rudolf-pusero oli tehty kumppani Ville Nousiaiselle.– Oikeastaan kahden vuoden projekti. En saanut hihoja valmiiksi viime vuonna, joten neuloin ne tänä marraskuussa ja sain työn vihdoin päätökseen. Hän käytti sitä koko joulukuun, selvitti Mäkäräinen.Yksi Mäkäräisen erikoisuuksista oli hänen valmistamansa mononlämmittimet.– Alkuperäinen idea äidiltäni, ja minä kirjoitin ohjeen. Tein näitä muutaman ja käytin Lankavan Mainio- ja Into-lankoja. Näiden kanssa hiihto on paljon mukavampaa ilman palelevia varpaita!– Kuulostaa paljolta yhdelle vuodelle. En neulo kotona kovin paljon – lähinnä telkkaria katsellessa. Matkustaminen on minulle parasta neulomisaikaa. Toivotaan siis enemmän matkustamista tulevaisuudessa, kirjoitti Mäkäräinen. Mäkäräisen fanit ihastelivat naisen ahkeraa neulontavuotta.– Nämä on kaikki ihan superkivoja – hyvä neulontavuosi selvästi takana! hehkutti yksi. Näytä tämä julkaisu Instagramissa Henkilön Kaisa Mäkäräinen (@kaisamakarainen) jakama julkaisuPäivitys tästä. Painamalla oikealla olevaa nuolta näkee lisää.LUE MYÖS: Jonne Virtanen jyrisi Atleetille: “Se on ihan perseestä” (Atleetti.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ampumahiihto Kaisa Mäkäräinen Tuoreimmat Uutiset Nyt se alkoi: Sergio Perezin leiristä tyly viesti Valtteri Bottakselle IS: Sonja Leinamon rakkauselämä aiheutti erikoisen sopan Minja Korhosen kilpasiskon kuppi meni nurin: ”Siis oikeasti, mitä ihmettä?” Montrealin päävalmentajalta kysyttiin Patrik Laineesta – vastaus vetää hiljaiseksi Anne Kyllösen tilanteesta surullinen tieto Urheilucast: HIFK virittelee shokkikaappausta – pöydällä iso kysymys Olli Jokisesta Kaisa Mäkäräinen ei voinut käsittää, mitä Suomen päävalmentaja päästi suustaan tv-lähetyksessä Valtteri Bottas laittoi härskin viestin Tiffany-rakkaalleen – naisen vastaus oli sitten melkoinen Ylellä paljastettiin: Tunnettu suomalaismies saapui seuraamaan Suvi Minkkisen otteita VM: Yksi asia Kalle Rovanperän ajamisessa sai asiantuntijan pettymään Naisten päävalmentajalta suoraa tekstiä Krista Pärmäkoskesta: ”On kaksi vaihtoehtoa” Pöydällä shokkiratkaisu: Kieltäytyykö Suomen hiihtotähti olympialaisista? Tätä ei nähty televisiossa: Hiihdon maailmantähdelle kävi huonosti – seuraukset olivat rumat Wilma Murto avautui henkilökohtaisesta elämästään – mukaan tuli myös kolmas osapuoli Huomasitko? Norjan supertähdeltä pöyhkeä ele Minja Korhosta kohti Lue myös: IS: Sonja Leinamon rakkauselämä aiheutti erikoisen sopan Talvilajit 20.01.2026 - 16:53 Lasse Honkanen Minja Korhosen kilpasiskon kuppi meni nurin: ”Siis oikeasti, mitä ihmettä?” Talvilajit 20.01.2026 - 14:54 Lasse Honkanen Anne Kyllösen tilanteesta surullinen tieto Talvilajit 20.01.2026 - 10:45 Lasse Honkanen