Maastohiihdon maailmancupin Trondheimin viikonloppu on alkanut perinteisen sprintillä. Ruotsin Johanna Hagström ja Johannes Kläbo olivat päivän voittajat.

Suomalaisilla oli pääosin vaikeaa. Jasmi Joensuu ja Lauri Vuorinen ylsivät kuitenkin välieriin saakka.

– Tiukka kisapäivä tänään. Tietenkin itselläni tiukka karsiutuminen finaalista, mutta todella paljon hyvääkin oli tässä päivässä. Karsinnan voitto tietenkin hyvä juttu ja puolivälierä oli todella kovia hiihtäjiä vastaan ja onnistuin sen voittamaan. Sen lisäksi vielä kuitenkin vahva välierähiihto, todella pienestä jäi kiinni tänään oikeasti se mahdollisuus taistella podiumista finaalissa. Itselleni jäi ainakin luottavainen fiilis, että ollaan jopa lähempänä kärkeä kuin mitä on oltu, että siitä jäi todella hyvä fiilis, kommentoi Joensuu Hiihtoliiton tiedotteessa.

Suomalaisista erävaiheeseen saakka pääsivät naisista myös Amanda SaariJohanna Matintalo ja Jasmin Kähärä. Hilla Niemelä ja Katri Lylynperä jäivät karsintaan.

Miehissä erävaiheeseen taistelivat Vuorisen lisäksi myös Niilo Moilanen, Joni Mäki ja Ristomatti Hakola. Emil Liekari ja Olli Ahonen tippuivat karsintavaiheessa.

Suomen joukkueen meno ei vakuuttanut Ylen asiantuntijaa Kalle Lassilaa. Hän otti esiin etenkin erähiihtämisen ongelmat. Puhtaat paperit tulivat Vuoriselle ja Joensuulle. Muut saivat sapiskaa.

– Nyt kun oli tämmöisiä tavallaan todella tasaisia, kovavauhtisia eriä, niin voisi sanoa, että ei näissä erissä suomalaisissa kukaan huonosti hiihtänyt. Mutta kaikilla, jotka eivät menneet jatkoon, niin oikeastaan kenelläkään ei löytynyt sellaista vahvuutta mihinkään kohtaan, että olisi pystynyt erottautumaan.

– Että tullaan mukana kyllä, ollaan ihan hyvillä sijoituksilla, mutta ei ihan riitä. Saatko kiinni mitä haen? Että ei ole sitä selkeää sellaista vahvuutta, millä otetaan ne sijoitukset tässä erässä. Karsinnassa se yhden koko kierroksen vauhti on kyllä hyvä, mutta sitten kun lähdetään rintarinnan vetämään ja pitää ottaa se sijoitus siitä, niin siihen vaaditaan se joku sellainen selkeä vahvuus, sellainen ominaisuus, ominaispiirre tuolla verrattuna muihin, millä sä pystyt sen sijoituksen ottaa, paalutti Lassila.

Lassila palasi aiheeseen myöhemmin tehtyään ensin selväksi, että Joensuu ja Vuorinen olivat varsin hyviä.

–  Mutta sitten muiden osalta. Oikeasti nyt jo jokaisella on siellä ollut painetta näyttää. Juuri vielä tässä viikonlopussa suhteessa siihen suoritukset eivät olleet sellaisia, mitä olisin odottanut, että he pystyvät tekemään. Eikä tämä ehkä anna semmoista mahdollisuutta miettiä, että pitäisikö valita vähän enemmän sprintipainotteja olisikohan joukkoja, jos tulokset ei tule.Joo juuri näin.

LUE MYÖS: Suuri suru: entinen Leijona-valmentaja on poissa (LeijonaUutiset.fi)