Kuva: All Over PressSuomen hiihdon ykköstähden Iivo Niskasen arvokisat menivät myös tänä vuonna pieleen sairastelujen vuoksi. Asiaa on käsitelty nyt myös Atleetin Lumiukot-ohjelmassa.Juontaja Antero Mertaranta kysyi asiantuntijalta Jussi Piiraiselta tämän näkemystä Niskasen tapauksesta. – Sorkastaan vielä tätä kuuluisaa – tämä on aika vaarallinen ampiaispesä – mutta sorkaisempa ihan kuitenkin kiusallaan nimittäin. Tämä, mistä puhuttiin aikaisemmin tästä kilpailemisesta ja siitä, että sinulla on tuntuma kansainväliseen kärkeen, niin joku vääräleuka on jossain heittänyt vähän, että Iivo kilpailee liian vähän kansainvälisissä kilpailuissa. Me tiedämme tietysti, että sairastumisia on ollut, mutta onko tässä perää, että nimenomaan absoluuttisella huipulla olevien kavereiden täytyy saada se tuntuma, missä muut menevät milläkin hetkellä? alusti Mertaranta.Piirainen teki selväksi, että hänen mielestään nuo puheet ovat varsin oikeanlaisia. Tämä lienee osa Niskasen ongelmaa.– Kyllä tässä on vahvasti perää. Iivohan on viime vuosina kilpaillut harvinaisen vähän. Jos on vielä ollut aika vähän mukana missään leiritoiminnassa, niin se kontakti, missä muut urheilijat menevät, on pieni. Vaikka tekevät paljon omia testejä ja ovat hyvin tietoisia siitä omasta tilastaan, mutta kun muutkin harjoittelevat ja muutkin pyrkivät kehittymään ja menemään eteenpäin, niin ei välttämättä semmoista konkreettista tietoa, tai ainakaan realistista tietoa siitä, mikä on se maailman tämänhetkinen huipun taso. – Kyllähän sitä pitää aina käydä vertaamassa… Kyllä se keskinäinen kilpailu on se, mikä vie eniten eteenpäin. Näkee niitä, missä se toinen on parempi, ja tulee semmoinen oma sisuuntuminen, että minun pitää oikeasti tehdä tämän asian eteen jotakin, jotta minä pärjään taas, arvioi Piirainen.Video tästä tai alta. LUE MYÖS: IL: Hiihtorakas teki ikävän tempun Johanna Matintalolle (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Antero Mertaranta Iivo Niskanen Jussi Piirainen Toni Nieminen Tuoreimmat Uutiset Ulos maajoukkueesta – IL: Suomen hiihtonaisille lausuttiin tyly viesti Henri Haapamäki antoi tuomionsa Ylellä – johtopäätös Suomen rallitähdestä tehty Alisa Vainio ällistyttää maailmalla, kamerat tallensivat sananvaihdon kilpasiskon kanssa PP: Kärpät sai vihdoin haluamansa pelaajan – taustalla vuosien jahti UC: Takana vuosien viestittely – suomalainen NHL-mies ja yleisurheilutähti löysivät vihdoin toisensa Robert Helenius ui syvissä vesissä – pysäyttävä paljastus Sami Pajarin Toyota-ralliauton ratista löytyy nappi, jota hän ei ole koskaan painanut Jasmi Joensuu ei saapunut lähtöviivalle – Ylen asiantuntija täräytti selvät sanat Montreal Canadiensin supertähti teki asioita selväksi Patrik Laineesta Kaisa Mäkäräinen ex-suojatti puhui nyt suunsa puhtaaksi – legendakin reagoi Jonne Halttunen lyttäsi rallitähden MTV:llä – ”Henkilökohtainen mielipiteeni” SM-liigan jättihankinta varmistui – UC: Palkka 360 000 euroa vuodessa Laura Arffman katosi Ylen lähetyksistä – tämän nainen halusi sanoa Reetta Hurske teki uuden aluevaltauksen – häkeltyi ihmisten reaktioista Toyota-tähdeltä ikävää vihjailua Janni Hussin ammattitaidosta Lue myös: Ulos maajoukkueesta – IL: Suomen hiihtonaisille lausuttiin tyly viesti Talvilajit 14.04.2026 - 21:47 Lasse Honkanen Jasmi Joensuu ei saapunut lähtöviivalle – Ylen asiantuntija täräytti selvät sanat Talvilajit 14.04.2026 - 08:15 Lasse Honkanen Kaisa Mäkäräinen ex-suojatti puhui nyt suunsa puhtaaksi – legendakin reagoi Talvilajit 13.04.2026 - 19:51 Lasse Honkanen