Kuva: All Over PressTour de Ski jatkui sunnuntaina Toblachissa perinteisen hiihtotavan 15 kilometrin yhteislähtökilpailuilla. Kerttu Niskanen hiihti päivän parhaana suomalaisena naisten kilpailun toiseksi. Hän jäi voittajasta USA:n Jessie Digginsistä vain 0,5 sekuntia.Muista suomalaisista Krista Pärmäkoski oli kilpailun 10:s, Johanna Matintalo 11:s, Jasmi Joensuu 16:s ja Jasmin Kähärä 30:s.Miesten kilpailun voitti Norjan Johannes Kläbo. Niko Anttola oli parhaana suomalaisena 19:s. Arsi Ruuskanen oli kilpailun 32:s, Lauri Vuorinen 38:s ja Niilo Moilanen 68:s.Hiihtomaajoukkueen päävalmentaja Teemu Pasanen oli syystäkin tyytyväinen päivän antiin.– Tänään jatkui samalla tavalla kuin eilen aloitettiin eli hienosti palkintopallisijalla. Kertulta hyvä hiihto tänään, palkintopallilla ja taisteli voitosta. Muutenkin kokonaispanos naisilla todella hyvä, ja nyt kokonaistilanteessa taitaa olla neljä suomalaista viidentoista parhaan joukossa. Kerttu on kokonaistilanteessa toisena. Siinä mielessä näyttää hyvältä naisten osalta.– Miehissä Niko Anttolalta tänään todella hyvä hiihto. Sieltä vähän kaukaa lähti ja pikkuhiljaa pääsi nostamaan sijoitusta. Varsinkin viimeinen kaksi kilometriä tuli todella hyvin ja pystyi nousemaan 20 parhaan joukkoon. Hän pystyi hiihtämään täysin samaa vauhtia kärjen kanssa koko matkan, summasi Pasanen Hiihtoliiton tiedotteessa.LUE MYÖS: Reaktio: Antti Niemi purkaa Manchesterin derbyn – ”Nyt voi kävellä takki auki” (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kerttu Niskanen Maastohiihto Teemu Pasanen Tour de Ski Tuoreimmat Uutiset Nooralotta Neziri teki muutoksen ulkonäköönsä – vähät välitti ihmisten mielipiteistä Teemu Selänne teki uuden aluevaltauksen – ällistyi itsekin, millaista jälkeä tuli IS:lle paljastettiin – näin rallipiirien kulisseissa puhutaan Janni Hussista Norjan hiihdossa repesi riemu – ”Tämä on uusi supertähtemme!” Suvi Minkkisen mitta täyttyi – lausui Ylelle tylyn viestin: ”Eikö ole oikeasti muuta kysyttävää” Lähde: Valtteri Bottaksen F1-palkassa massiivinen muutos sitten viime kisapestin Lotta Harala kaupitteli 200 gramman esinettä – hinta 37 000 euroa Nyt tärähti raju arvio Sami Pajarista: ”Päivänselvä asia” Ulos Leijonista! – Antti Mäkinen ei voi käsittää NHL:n ”arvostetuimpiin” kuuluvan kohtaloa Erik Kulstad löi Ylellä faktat pöytään Suomen ampumahiihtonaisten romahduksesta Takareisi hajalla – Johannes Kläbon otettava käyttöön varasuunnitelma Uskomatonta ylivoimaa – Antti Tuiskun suojatilta mykistävä näytös Kohta se selviää – Urheilucast: Patrik Laineelle on pedattu synkkä kohtalo Montrealissa Kaisa Mäkäräisen leuka tippui lattiaan ampumahiihtäjän ”käsittämättömästä” tempusta Toinen kartanlukija reagoi jyrkästi Janni Hussin puheisiin Lue myös: Norjan hiihdossa repesi riemu – ”Tämä on uusi supertähtemme!” Talvilajit 18.01.2026 - 08:45 Lasse Honkanen Suvi Minkkisen mitta täyttyi – lausui Ylelle tylyn viestin: ”Eikö ole oikeasti muuta kysyttävää” Talvilajit 17.01.2026 - 22:01 Lasse Honkanen Erik Kulstad löi Ylellä faktat pöytään Suomen ampumahiihtonaisten romahduksesta Talvilajit 17.01.2026 - 12:33 Lasse Honkanen