Kuva: All Over PressVideo: Sportivo TVMinja Korhonen sijoittui hienosti kolmanneksi Holmenkollenilla yhdistetyn kauden viimeisessä maailmancupin kilpailussa. Norjan Ida Marie Hagen vei voiton ja nappasi kauden 11. voittonsa maailmancupissa.Hagen vei siis maailmancupin nimiinsä ylivoimaisesti. Hagen oli erittäin tunteellinen kisan jälkeen. Norjalaistähti ei ollut liikuttunut vain ilosta. Taustalla oli ikävä asia.– Olin tänään vähän sekaisin enkä oikein pystynyt keskittymään. Olin täynnä tunteita. Lopulta kaikki kuitenkin meni hyvin, joten tämä oli todella hienoa.– Isoisäni on ollut hieman sairaana. On todella hienoa, että hän pystyy olemaan täällä tänään ja näkemään tämän yhdessä muun perheen kanssa. Minulla on mahtava tiimi ympärilläni, mutta myös kotiväki on tärkeä, selvitti Hagen Norjan TV 2:lle.Korhonen sijoittui kolmanneksi yhdistetyn maailmancupissa. Ilkka Herola oli miesten kokonaiskilpailun neljäs. Hän oli sunnuntain päätöskisassa myös neljäs.– Oli hyvä päätös kaudelle. Mäessä ei mitään huippusuoritusta, mutta päästiin hyvään taisteluasemaan. Ja ehjä hiihto tuolta paikalta. Tänään meidän porukassa oli Einarilla (Oftebro) täydellinen onnistuminen myös kaluston osalta ja se teki hankalaksi loppuratkaisun tekemisen.– Kaikkeni tein, että olisin saanut tehtyä eroa nousuosuuksiin. Jonkun verran sainkin, mutta sieltä sitä aina tultiin. Hän oli lopulta vahvempi loppukirissä enkä pystynyt podiumille enää tässä viimeisessä kairaamaan. Kokonaisuudessa kuitenkin linjassa tähän kauteen, päivitteli Herola Hiihtoliiton tiedotteessa.LUE MYÖS: IL: Hiihtorakas teki ikävän tempun Johanna Matintalolle (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ida Marie Hagen Minja Korhonen Tuoreimmat Uutiset Juha Miedolta uskomaton paljastus – tehnyt kaikille arkisen asian ”vain kerran elämässään” UC: HIFK heitti maailmanmestarin pihalle – todellisesta syystä vaiettiin Pusutteluksi meni, kun TV-kamera kääntyi – Ylen Laura Arffman hempeili IL: Jokerit voitti tarjouskilpailun – iso vonkale tarttui haaviin Esapekka Lappi hyppäsi melkoisen auton rattiin – ilmoille heitto uudesta urasta ”Hyi helvetti” – Nooralotta Nezirin treenit saivat karun käänteen Robert Helenius antoi melkoisen oppitunnin nyrkkeilijälle Suomessa Mustaa valkoisella: Kerttu Niskasen aikakausi on ohi Leijonatähti sai ”järkyttävän” tarjouksen KHL:stä – NHL-unelma tuhoutui siihen Kaisa Mäkäräinen teki paluun – kiusallinen ongelma nosti heti päätään Järkyttävä hiihtouutinen – Jasmi Joensuu surun murtama Yle: Saga Vanninen teki kaikessa hiljaisuudessa yllättävän aluevaltauksen Antero Mertarannalta skandaalinkäryinen väite: HIFK:ssa tapahtunut vallankaappaus Kohta mennään: Suomalainen keihäänheiton maailmanmestari palaa seitsemän vuoden tauon jälkeen Sami Pajarin oli puhallettava peli poikki – pelkona potkuilmoitus Toyotalta Lue myös: Juha Miedolta uskomaton paljastus – tehnyt kaikille arkisen asian ”vain kerran elämässään” Talvilajit 11.04.2026 - 21:45 Lasse Honkanen Pusutteluksi meni, kun TV-kamera kääntyi – Ylen Laura Arffman hempeili Talvilajit 11.04.2026 - 17:59 Lasse Honkanen Mustaa valkoisella: Kerttu Niskasen aikakausi on ohi Talvilajit 11.04.2026 - 08:16 Lasse Honkanen