Sonja Leinamon kakkossija ampumahiihdon maailmancupin normaalimatkan kisassa Östersundissa oli tiistain yksi puheenaiheista ampumahiihtomaailmassa.

– En tiennyt kilpailun aikana, mistä sijoista taistelin. Hiihto tuntui tosi hyvältä ja sain porukkaa kiinni ladulla. Kun ammuin hyvin, ymmärsin tekeväni elämäni normaalimatkan kilpailua. Sukset olivat aivan älyttömän hyvät ja huolto teki tänään hienoa työtä. Ensimmäinen sijoitus palkintokorokkeella tuntuu uskomattomalta. Olen vain unelmoinut tästä, mutta silti tuntuu kuin olisin unessa, fiilisteli Leinamo Ampumahiihtoliiton tiedotteessa.

Leinamo oli maalissa ällistynyt. Kilpasisko Suvi Minkkinen tuli paikalle onnittelemaan häkeltynyttä ystäväänsä.

Kansainvälinen ampumahiihtoliitto taas julkaisi videon Norjan Ingrid Landmark Tandrevoldin toiminnasta. 11:nneksi sijoittunut norjalainen halasi pitkään suomalaista. Video keräsi paljon kommentteja.

– Tämä on päivä, jota Sonja Leinamo ei koskaan unohda. Onnea superisti! kirjoitti liitto.

Muun muassa Kaisa Mäkäräinen kommentoi päivitystä.

– Hyvä Sonja!! fiilisteli Mäkäräinen.

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

Henkilön International Biathlon Union (@biathlonworld) jakama julkaisu

Video tästä.

LUE MYÖS: Luuvitonen Liigan sarjauudistuksesta: ”Tarkoittaa, että peikko perseessä” (Siniviiva.fi)