Kuva: All Over PressJohanna Matintalo otti upean voiton sunnuntaina hiihdon maailmancupin 20 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa Gomsissa.Matintalo päihitti loppuvedossa USA:n Jessie Digginsin. Kaikki parhaimmat ruotsalaiset eivät olleet mukana kisassa, minkä myös Matintalo huomioi Viaplayn haastattelussa. – En minä ehkä ihan voittoon uskonut. Vaikka tietenkin muutamia tosi kovia distanssihiihtäjiä puuttui tästä kisasta, niin kyllä tässä myös oli niitä tosi kovia. (Astrid) Slind on ollut tosi vahva koko kauden ja oli ihan mielettömästi distanssikunnossa Tour de Skillä. Ei tämä mikään ihan täysin B-luokan kisa mielestäni kuitenkaan ollut, vaikka muutama kova ruotsalainen varsinkin puuttui, selvitti Matintalo.Ruotsissa ei kuitenkaan nielty täysin lopputuloksia. Kova nimi Emma Ribom keskeytti vatsavaivojen vuoksi.Viaplayn asiantuntija Johan Olsson osoitti puolestaan syyttävää sormea ja teki selväksi, että vaisujen tulosten syynä oli väärät suksivalinnat. – Pidon löytäminen oli vaikeaa. Jos katsotaan ruotsalaisten suoritusta tänään, se oli kokonaisuudessaan hieman tavanomaista heikompi. Ruotsalaisten sukset eivät ole olleet samanlaiset kuin aiemmin kaudella, selvitti Olsson.Kisassa seitsemänneksi jäänyt Linn Svahn avautui asiasta diplomaattisemmin Ruotsin Viaplaylle.– Huomasin, että jouduin tekemään töitä aiemmin kuin kilpakumppanini. Mutta tällainen tämä laji on, kaiken täytyy osua kohdalleen, jotta kulku on hyvää. Tiedän, että voitelutiimi tekee todella kovasti töitä, ihan samalla tavalla kuin me hiihtäjätkin: joskus on iskussa ja joskus ei, Svahn avasi ajatteluaan.LUE MYÖS: Silja Kososen oli tehtävä raju ratkaisu – muuten ura olisi ollut ohi (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Johanna Matintalo Maastohiihto Lue myös: Kuvaaja innostui tallentamaan vaatteidenvaihtoa – Sonja Leinamo näpäytti välittömästi Talvilajit 22.09.2026 - 19:49 Lasse Honkanen Ampumahiihton maailmanmestari lopettaa yllättäen uransa Talvilajit 22.09.2026 - 11:50 Lasse Honkanen Hiihtäjä avautui Krista Pärmäkosken valmennusmetodeista – näin legenda vastasi Ylelle Talvilajit 21.09.2026 - 14:00 Lasse Honkanen