Kuva: All Over PressTour de Ski jatkui lauantaina Val di Fiemmessä perinteisen sprinteillä. Jasmi Joensuu voitti upeasti naisten kisan ennen Sveitsin Nadine Fähndrichiä ja Ruotsin Johanna Hagströmiä. Johanna Matintalo ylsi finaaliin saakka ja oli kilpailun viides. Jasmin Kähärä oli kymmenes.Norjan Johannes Kläbo voitti miesten kisan. Joni Mäki oli seitsemäs ja Niilo Moilanen 30:s. Kläbo oli täysin ylivoimainen miesten finaalissa. Myös Joensuu oli loistavassa iskussa karsinnoista saakka. Hän keräsi kehuja Viaplayn asiantuntijoilta.– Jasmin Joensuu oli karsinnan voittaja, kilpailun voittaja. Dominoi oikeastaan jokaista omaa eräänsä. Erittäin hyvä suoritus Jasmilta. Ennen kaikkea se, että kapasiteetti tuohon ylämäkiin oli selkeästi parempi kuin muilla. Osaa tulla sitä jyrkkää nousua sopivalla vauhdilla, pystyy kiihdyttämään ja sitten ennen kaikkea oli siellä nousun päällä hyvä.– Mitä Jasmi on aikaisemmin tehnyt, että on vetänyt joskus vähän erissä liian kovaa aluksi ja sitten on tullut sellainen hönähtäminen. Nyt sitä malttia oli se ensimmäinen puolitoista minuuttia. Maltettiin odottaa sitä pitkää nousua ja sitten hyödynnettiin niitä omia vahvuuksia siihen ylämäkipätkälle, ylisti Juho Mikkonen.Esimerkiksi Jonna Sundling, Linn Svahn ja Kristine Skistad eivät olleet mukana. Sami Jauhojärvi teki Viaplaylla selväksi, että heillekin annettiin mahdollisuus osallistua.– Nyt jos koskaan se paikka oli ottaa se. Yhtään väheksymättä sitä, että täältä muutamia puuttui. Mutta silloin heillä on tarjottu mahdollisuus osallistua, eivät ole osallistuneet. Se on maailmancupin osakilpailuvoitto. Piste, paalutti ”Musti”. Joensuu oli itsekin yhtä hymyä voittonsa jälkeen. Hän avasi tuntojaan Viaplaylle.– Tänään tuntui kyllä karsinnasta lähtien niin hyvältä tuo hiihto. Sitten tiesin, että ratkaisu on tuossa vikassa nousussa. Tiesin, että tänään on kaikki mahdollisuudet– Siinä (finaalissa) hiihdin ihan mukavaa vauhtia rennosti. Toisen nousun päällä tiesin, että nyt on hyvin pullat uunissa. Kakkosena pääsin laskuun ja (Nadine) Fähndrich valitsee sen toisen ladun siitä oikealta. Sain sen ladun, minkä halusin. Sitten vain annoin menemään katsomatta taakse. – Kyllä se tuntui pirun hyvältä. Aika monta kertaa olen loppukirissä hävinnyt ja on mennyt podium. Olen ollut finaalissa ja nyt tuli ensimmäinen podium perinteisellä. Vaikkakin täältä nyt puuttui kovia, mutta täällä oli myös tosi kovia paikalla. Se oli tärkeä etappi minulle uralla, myönsi nainen.LUE MYÖS: Venla Lehtonen julkaisi melkoisia kuvia Suomen ampumahiihtonaisista (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jasmi Joensuu Maastohiihto Sami Jauhojärvi Tour de Ski Tuoreimmat Uutiset Kaisa Mäkäräinen siirtyy nyt täysin eri lajiin F1:n kuskimarkkinoilla muhii iso peliliike – Red Bull haluaa nyt tämän miehen Rallimaailmasta hurja arvio Sami Pajarista – Suomessa tätä ei ääneen ole sanottu UC: Patrik Laineen kohdalla keskustellaan nyt avoimesti ”shokkiuutisesta” – ”En yllättyisi” Suomalaiset naisjuoksijat löysivät toisensa – ”Rakkautta ensisilmäyksellä” Arvio: Max Verstappen lähtee Red Bullilta – yksi päätös katkaisi kamelin selän Näin SM-liigaan juonittiin ”halpa” superkaappaus – ”Hän voittaa pistepörssin” Seurakaveri rikkoi hiljaisuuden – ei halunnut valehdella Krista Pärmäkoskesta UC: SaiPan tähtipelaajan käytös hallin uumenissa pöyristyttää – ”Älä ikinä” F1:n kuskimarkkinat kuumenevat – tapahtuuko Tuukka Taposen kannalta merkittävä käänne? Nooralotta Nezirin julkaisu sytytti someraivon – ”Kuvottavaa toimintaa” Nathan MacKinnon ällistyi ”aliarvostetusta” suomalaisesta NHL-vastustajasta – ”Täydellinen painajainen” KSML: Kalle Rovanperä antoi potkut hyvälle ystävälleen – sopimus oli vain paperia Erik Kulstad heivasi ampumahiihtomiehet pihalle A-maajoukkueesta Formulakuski paljasti – oli kolmessa päivässä nopeampi kuin Kimi Räikkönen Lue myös: Kaisa Mäkäräinen siirtyy nyt täysin eri lajiin Talvilajit 29.04.2026 - 21:47 Lasse Honkanen Seurakaveri rikkoi hiljaisuuden – ei halunnut valehdella Krista Pärmäkoskesta Talvilajit 29.04.2026 - 08:03 Lasse Honkanen Erik Kulstad heivasi ampumahiihtomiehet pihalle A-maajoukkueesta Talvilajit 28.04.2026 - 11:54 Lasse Honkanen