Kuva: All Over Press Video: Sportivo TVAmpumahiihdon maailmancup-kausi on edennyt loppusuoralle. Edessä on enää Otepään ja Holmenkollenin maailmancupin kisat. Miehet aloittavat Otepään maailmancupin kisat torstaina, kun taas Suvi Minkkinen ja kumppanit kilpailevat perjantaina.Aivan kaikki eivät kuitenkaan pääse mukaan kauden viimeisiin koitoksiin. Kaksinkertainen MM-mitalisti Sophia Schneider kertoo Instagramissa, että hänen hiihtonsa on hiihdetty tämän kauden osalta. – Kahden selän fasettinivelen tulehduksen vuoksi minun ei ollut enää mahdollista kilpailla (maailmancupin) viimeisellä kolmanneksella, aloitti Schneider.Schneider paljasti, että ongelmat eivät ole ilmestyneet tyhjästä. Hänellä oli vaikeuksia jo olympialaisia ennen.– Minulla oli jo maailmancupin kilpailussa Nove Mestossa voimakkaita selkäkipuja, ja sen jälkeen yritin kaikin tavoin saada ongelman hallintaan. Se ei kuitenkaan onnistunut, ja muutaman erittäin haastavan viikon jälkeen jouduin lääkäreiden ja valmentajien kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen toteamaan, että terveydellisistä syistä kilpaileminen korkeimmalla tasolla ei tällä hetkellä ole mahdollista. – Ei ole helppoa, kun tekee koko vuoden kovasti töitä ja panostaa paljon, mutta joutuu talvella istumaan kotona eikä voi tehdä sitä, mitä varten elää ja hengittää. Tällaiset negatiiviset kokemukset ovat kuitenkin myös osa huippu-urheilua ja joskus ne vain kuuluvat siihen. Nyt annan keholle sen tarvitseman levon ja yritän palata takaisin entistä vahvempana, kirjoitti Schneider.Saksan naisten ampumahiihto on ollut viime vuosina alamaissa. Maailmancupin kokonaiskilpailun viime sesongilla voittanut Franziska Preuss lopetti uransa olympialaisiin.LUE MYÖS: Nooralotta Neziri avautui riippuuvuudestaan – tämä aine vei mennessään: ”Hitto mikä koukku” (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ampumahiihto Sophia Schneider Suvi Minkkinen Lue myös: Kisoihin palaava Kaisa Mäkäräinen jakoi valitettavan tiedon kunnostaan Talvilajit 14.09.2026 - 19:51 Lasse Honkanen Kerttu Niskanen palkittiin merkittävällä summalla – naiselle myös poikkeuksellinen tunnustus Talvilajit 13.09.2026 - 13:51 Lasse Honkanen Kalle Palander lipsautteli melkoista tekstiä Toni Niemisen naisasioista Talvilajit 12.09.2026 - 21:45 Lasse Honkanen