Rebecca Ehrnrooth on yksi niistä monista kansallisen tason hiihtäjistä, jotka eivät kuitenkaan onnistuneet nousemaan lajin huipulle. Ehrnrooth ei kuitenkaan ole jättänyt urheilua.

Ehrnrooth on kilpaillut viime vuosina innokkaasti uuden hittilajin hyroxin parissa. Hän varmisti hiljattain parinsa Pernilla Böckermanin kanssa paikan lajin MM-kisoissa.

Asia on saanut Ehrnroothin miettimään myös hänen suhtautumistaan urheiluun. Nainen on nyt kirjoittanut painavan puheenvuoron aiheesta.

– Mun urheilu-uraa varjosti monta vuotta kamppailu oman kehon, mutta erityisesti oman pään kanssa. Olin itteni suurin vihollinen, ja se lopulta sai mut uupumaan siihen pisteeseen, että päätin lyödä sukset naulaan, ja kuopata haaveet hiihdon huipulle pääsemisestä. Jos usko itteensä on täysi 0, niin sulla ei ole mitään edellytyksiäkään nousta menestyksekkääksi urheilijaksi.

– Etäisyys siitä entisestä urheilija-minästä on antanut mulle avaimet tutkia ”uutta” urheilija-minääni. Jälkiviisaana on aina helppo sanoa, että olisimpa ollut 5 vuotta sitten siinä mielenmaisemassa, kun oon nyt. Uskon toki myös siihen, että mitä enemmän ikää tulee, sen paremmin pystyy tarkastella asioita usealta eri kantilta, selvitti Ehrnrooth.

Ehrnrooth on ylpeä siitä matkasta, jonka läpi hän on käynyt. Matkaan on tarttunut paljon.

– Viimenen puol vuotta mun elämästä on heittämällä ollu tähän mennessä mun elämän parasta aikaa, vaikka sitä edeltävät vuodet olikin tuulisia monella tapaa. Oon löytänyt nyt sille elämänpolulle, minne olisin nuoremman itteni toivonu löytävän jo monta vuotta aiemmin. Toki on hyvä käydä tutkimassa useita polkuja, että ainakin sitten tietää, mitkä polut on vienyt täysin väärään paikkaan.

– Jos joku nuori urheilija tätä sattuu lukemaan, niin muista nauttia matkasta määränpäähän. Jos matkasta tekee itselleen merkityksellisen, ja myös hyvällä tavalla armollisen, niin määränpäästä tulee 100x hienompi, selvitti nainen.

Päivitys tästä.

LUE MYÖS: Venla Lehtonen julkaisi melkoisia kuvia Suomen ampumahiihtonaisista (UrheiluAreena.fi)