Kuva: All Over PressAmpumahiihdon maailmancupin naisten yhteislähdön kaksoisvoitto meni Saksaan. Selina Grotian voitti kisan, jonka kolmanneksi sijoittui Suvi Minkkinen. Venla Lehtonen oli 22:s.Minkkinen ampui kaksi sakkoa. Hän nousi viimeisen ammunnan jälkeen hiihtämällä yhden pykälän kuudenneksi. Minkkisen alkukausi on ollut mainio. Hän myönsi Ampumahiihtoliiton tiedotteessa, että se on myös vaatinut veronsa.– Tosi iloinen, kun jaksoin vielä vetää viimeisen kisan näin hyvin. Olosuhde oli brutaali, mutta laskin ladulla vain kierroksia joululomaan. Penkalla sain pidettyä ajatuksen paremmin kasassa kuin eilen. Loppu oli henkien taistoa, eikä viimeisillä kierroksilla tuntunut olevan enää vauhtia kenelläkään. Lunta tuli niin sakeasti, että välillä joutui hieromaan silmiään nähdäkseen eteen.– Olen tosi iloinen, kun saan lopettaa ensimmäisen trimesterin viidenteen sijaan. Kauden alku on ollut huippu, mutta eilen meinasi jo usko ja jaksaminen loppua. Tämän päivän suoritus taas vahvistaa luottamusta, että väsyneenäkin olen fyysisesti kilpailukykyinen, Minkkinen arvioi Ampumahiihtoliiton tiedotteessa.LUE MYÖS: Venla Lehtonen julkaisi melkoisia kuvia Suomen ampumahiihtonaisista (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ampumahiihto Suvi Minkkinen Tuoreimmat Uutiset Nathan MacKinnon ällistyi ”aliarvostetusta” suomalaisesta NHL-vastustajasta – ”Täydellinen painajainen” KSML: Kalle Rovanperä antoi potkut hyvälle ystävälleen – sopimus oli vain paperia Erik Kulstad heivasi ampumahiihtomiehet pihalle A-maajoukkueesta Formulakuski paljasti – oli kolmessa päivässä nopeampi kuin Kimi Räikkönen Joni Mäki antoi lähtöpassit pitkäaikaiselle valmentajalleen – sanoi selvin sanoin miksi Jaajo Linnonmaa hyppäsi toisen SM-liigaseuran kelkkaan – tämän hän sanoi HIFK:sta Henri Haapamäki päästi Ylellä suustaan tylyn näkemyksensä Toyota-tähdestä – tämä peli ei vetele Kerttu Niskanen teki todellisen luksushankinnan – arvo on valtava Lotta Harala sai kaipaamaansa seuraa hotellihuoneeseen – ”Tämä oli se näky, mikä minua odotti” Puhelin soi väärässä paikassa – NHL-miljonääri Pekka Rinne sai melkoiset sakot Suomessa Reetta Hurske reagoi rajusti kilpasiskojensa somepäivityksiin – taustalla ikävä syy Janni Hussin työkaverin mitta alkaa olla täynnä – ”Hyvin outoa” Nyt saatiin vahvistus: Hiihtotähdet rakastuivat Mikko Rantasen käytös oli liikaa – Dallasissa vedettiin murheellinen johtopäätös suomalaistähdestä UC: Tästä syystä Martin St. Louis savusti Patrik Laineen ulos Montrealista – ”Ihan selvä asia” Lue myös: Erik Kulstad heivasi ampumahiihtomiehet pihalle A-maajoukkueesta Talvilajit 28.04.2026 - 11:54 Lasse Honkanen Joni Mäki antoi lähtöpassit pitkäaikaiselle valmentajalleen – sanoi selvin sanoin miksi Talvilajit 28.04.2026 - 08:00 Lasse Honkanen Kerttu Niskanen teki todellisen luksushankinnan – arvo on valtava Talvilajit 27.04.2026 - 18:01 Lasse Honkanen