Ampumahiihdon maailmancupin kakkosena oleva Suvi Minkkinen kilpailee tällä viikolla Saksassa Ruhpoldingin maailmancupissa. Hänen sitä seuraava kisaohjelmansa on herättänyt jo paljon keskustelua.

Pitkään ei ollut varmuutta siitä, kilpaileeko Minkkinen lainkaan Nove Meston maailmancupissa ensi viikolla vai aloittaako hän valmistautumisen olympialaisiin.

Minkkinen on nyt avautunut asiasta yhteistyökumppaninsa Haltin julkaisemalla sosiaalisen median videolla.

– Otetaanpa nyt sitten tämä kuuma peruna, että millä kisaohjelmalla mennään ennen olympialaisia, kun niin monta kysymystä tuli ja tuntuu, että mediakin on vetänyt jo niin monet jutut ja jo väärät johtopäätökset ja näin, niin valmistautukaa syväanalyysiin, koska nyt sitten kerron tämän niin kuin omin sanoin. Ne ketkä vetää mitään johtopäätöksiä, niin vetäkööt, aloitti Minkkinen.

Minkkinen muistutti aluksi, että Nove Mestossa kilpailemista pohdittiin pitkään. Nyt ratkaisu on tehty.

– Siis oli harkinnassa tosi pitkään se, että kilpailenko Novemestossa vai enkö kilpaile. Sen takia, että se on logistisesti tosi vaikea, koska sinne on pitkät ajomatkat ja sieltä valmistavalle leirille on pitkä matka ja näin. Pohdittiin sitä, että aloittaisiko siinä sitten jo treeneissä olympialaisiin valmistavan pätkän vai kilpaileeko.

– No nyt ollaan sitten päädytty siihen, että kilpailen Nove Mestossa. Toki urheilussa nyt eletään aina tietynlaisessa reagointivalmiudessa, mutta tämän hetken tarkoitus on kisata siellä. Todettiin, että siitä matkustusrasituksesta ehtii kyllä selvitä, ja jopa tapauksessa siinä Nove Meston kisojen jälkeen on kevyitä aerobisia päiviä, niin tavallaan se matkustus ei ehkä niin paljon niihin päiviin vaikuta. 

– Ei haluttu siihen niin pitkää kisataukoa, mikä olisi tullut, jos olisi tavallaan lopettanut kisat jo nyt tämän viikon jälkeen, koska ampumahiihdossa se on kuitenkin myös tosi paljon sitä kisarutiinin ylläpitoa, mikä vaikuttaa siihen kokonaissuoritukseen. Ei voida miettiä pelkästään sitä, mikä parantaa pelkästään vaikka fyysistä virettä, koska täytyy miettiä sitä kokonaissuoritusta. Todettiin siis, että tämä nyt on siis meidän mielestä se paras ratkaisu, paalutti Minkkinen.

LUE MYÖS: Anne Kyllönen haukkui Iltalehden toimittajan pystyyn: ”Jossakin varmaan menee raja?” (UrheiluAreena.fi)