Hiihdon maailmantähti Johannes Kläbo lähtee suurena suosikkina Milano-Cortinan olympialaisiin. Hänen suunnitelmansa on kuitenkin ottanut takapakkia.

Kläbo on kiitellyt menestyksestään yhdysvaltalaista fysioterapeuttia Megan Rowlands Stowea. Nainen ei kuitenkaan pysty auttamaan Kläboa olympialaisissa.

VG-lehti kertoo, että syksystä 2022 saakka Kläbon kanssa yhteistyötä tehnyt Stowe on hajottanut oman takareitensä. Kläbo vahvisti asian lehdelle.

– Meganin oli tarkoitus olla täällä nyt, mutta viime kerralla, kun hän oli kanssani Trondheimissa (joulukuun alussa), häneltä repesi takareisi. Hän liikkuu yhä kainalosauvoilla eikä pysty tulemaan tänne ennen olympialaisia.

– Hän ei ole vielä täysin kunnossa. Olemme kuitenkin ottaneet mukaan toisen avustajan, ja Megan tekee tiivistä yhteistyötä hänen kanssaan, Kläbo kertoi VG:lle.

Kläbon leirissä ollaan vakuuttuneita siitä, että tämä haaste selätetään. Miehen manageri-isä Haakon Kläbo arvioi asiaa VG:lle.

– Olemme löytäneet väliaikaisia ratkaisuja ja käytämme henkilöitä, jotka tekevät tiivistä yhteistyötä Meganin kanssa. Todennäköisesti hän ei ole paikalla ennen kuin vasta kauden jälkeen. Olemme laatineet hoitosuunnitelman olympialaisia edeltävälle ajalle ja toimimme hyvässä yhteistyössä Norjan hiihtoliiton työntekijöiden kanssa. Meillä on siis hyvin hallinnassa ne asiat, joihin voimme vaikuttaa.

LUE MYÖS: Suomen olympiasankarin ura päättyi huumekäryyn (Atleetti.fi)