Kuva: All Over PressKaisa Mäkäräinen on kilpaillut ampumahiihdon lisäksi myös esimerkiksi hiihdon ja polkujuoksun parissa. Mäkäräinen on ehtinyt tänä vuonna innostua myös uudesta lajista.Mäkäräinen on nyt kertonut Instagramissa kokeilleensa tänä vuonna hyroxia. Kyseessä on sisätiloissa järjestettävä kuntokilpailu, jossa yhdistyvät juoksu ja toiminnallinen harjoittelu. Mäkäräinen kirjoitti asiasta Instagramissa.– Hyrox – ootko testannu?! Juoksua ja voimaa sopivasti sekaisin. Kun amazing -ystäväni Mari Eder pisti Joensuun ekan hyrox-salin pystyyn kesällä ja pyysi mua töihin sinne vetämään juoksutunteja, en voinut tietenkään kieltäytyä, aloitti Mäkäräinen.– Syksyn tunnit oli tosi kivoja suunnitella ja vetää ja sit siinä jotenki kävi niin, et eksyin itekki testaamaan lajin treenejä salille. Kävin siellä tänäänkin ja nyt tuntuu jaloissa taas sille, et kävely on seuraavat päivät tuskaa.– Kisathan mua yleensä motivoi liikkumaan aika paljon enempi kuin jotku terveysväitteet, joten katotaan jos vaikka nähtäis keväällä Helsingin hyrox-kisoissa?!– Toivon kyllä ehkä eniten, et jaksasin nyt kuntouttaa monta vuotta juoksussa vaivanneen lonkkakivun niin, että ens kesänä pääsis taas vuorille juoksemaan pitempiä siivuja, selvitti Mäkäräinen. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Kaisa Mäkäräinen (@kaisamakarainen) jakama julkaisuPäivitys tästä.LUE MYÖS: Ylellä tipahti uutispommi Janne Ahosesta (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ampumahiihto Kaisa Mäkäräinen Tuoreimmat Uutiset HIFK:lle hurja paluumuuttaja? NHLWAM: Tähtihyökkääjä haluaa pelata seurassa Toyota-tähti kuuli Jari-Matti Latvalan sanoista – vastaus oli jäätävä Nyt saatiin karu päivitys Anthony Joshuan tilanteesta Suomen ampumahiihtonaiset romahtivat – kisan jälkeen levisi kuva, joka kertoo kaiken nelikon väleistä Ronnie O’Sullivan ylitti rajan – snookerin maailmanmestari ei ole antanut hänelle anteeksi Minja Korhosen tilanne – Janne Ahonen antoi tuomionsa Ylelle SM-liigaseuran pomo teki tylyn tempun – vuoti vastustajan tähtipelaajien lähdöt seurasta Yle: Kaisa Mäkäräisen hämmästeli ex-kilpasiskonsa touhua: ”En tiedä, mitä pitäisi ajatella” Hirmuveto: Suomen ampumahiihtoparilta mahtava suoritus – ”Perrrrrrkele” Karu tunnustus: Sonja Leinamo ei halunnut valehdella Ylen toimittajalle Kiekkomieheltä rajua vihjailua Jokereiden toiminnasta – ”Tulee omille näpeille” Suomalainen vapaaottelutähti teki selväksi – pieksisi Makwan Amirkhanin miten tahtoisi Jonne Halttunen vihjailee: Kohta jysähtää uutispommi Dorothea Wiererin kommentti ”kauneista urheilijoista” suututti – ”Niinhän kaikki sanovat” Yllätyskäänne – Urheilucast: Tappara tehnyt poskettoman sopimustarjouksen Lue myös: Suomen ampumahiihtonaiset romahtivat – kisan jälkeen levisi kuva, joka kertoo kaiken nelikon väleistä Talvilajit 15.01.2026 - 17:01 Lasse Honkanen Minja Korhosen tilanne – Janne Ahonen antoi tuomionsa Ylelle Talvilajit 15.01.2026 - 12:48 Lasse Honkanen Yle: Kaisa Mäkäräisen hämmästeli ex-kilpasiskonsa touhua: ”En tiedä, mitä pitäisi ajatella” Talvilajit 15.01.2026 - 09:13 Lasse Honkanen