Kuva: All Over PressYlen mäkihyppyasiantuntijana nykyään työskentelevä Janne Ahonen on ollut viime aikoina auttamassa myös toisen lajin suomalaisia urheilijoita.Ahonen on nimittäin avittanut suomalaisia alppihiihtäjiä, jotka ovat tehneet töitä Otaniemessä olevassa tuulitunnelissa. Siellä on vieraillut esimerkiksi alppitähti Elian Lehto.Ylen studioisäntä Riku Salminen puhui tuosta projektista Lehdon kanssa viikonlopun Urheilustudiossa. Esiin nousi myös Ahosen rooli.– Janne Ahonen tiedetään räätälinä ihan mäkipukujen puolelta, mutta oikeasti, kuinka iso panos hänellä on siinä, että (alppi)puku on nyt lähempänä maailman kärkeä kuin se on ollut viime kaudella? kysyi Salminen.– No joo, kyllä Jannellahan on ihan älytön tuo silmä. Kyllä sen huomasi heti, ja sitten se oli isona myös jeesaamassa tuossa tuulitunnelissa. Oli ensimmäinen kerta kun menin tuulitunneliin, niin se oli iso juttu kyllä. Säästi aikaa siinä, ja ne ovat pitkiä päiviä kun sinne mennään. Se oli iso, iso apu, ylisti Lehto.Lehto puhui lähetyksessä myös omasta urastaan. Hän lupasi napata tänä vuonna palkintopallisijan maailmancupissa.Tällä viikolla Lehto on mukana supersuurpujottelussa Eurooppa cupissa. Nuo kisat ovat perjantaina ja lauantaina.LUE MYÖS: Jonne Virtanen jyrisi Atleetille: “Se on ihan perseestä” (Atleetti.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Alppihiihto Elian Lehto Janne Ahonen Mäkihyppy Tuoreimmat Uutiset Nyt se alkoi: Sergio Perezin leiristä tyly viesti Valtteri Bottakselle IS: Sonja Leinamon rakkauselämä aiheutti erikoisen sopan Minja Korhosen kilpasiskon kuppi meni nurin: ”Siis oikeasti, mitä ihmettä?” Montrealin päävalmentajalta kysyttiin Patrik Laineesta – vastaus vetää hiljaiseksi Anne Kyllösen tilanteesta surullinen tieto Urheilucast: HIFK virittelee shokkikaappausta – pöydällä iso kysymys Olli Jokisesta Kaisa Mäkäräinen ei voinut käsittää, mitä Suomen päävalmentaja päästi suustaan tv-lähetyksessä Valtteri Bottas laittoi härskin viestin Tiffany-rakkaalleen – naisen vastaus oli sitten melkoinen Ylellä paljastettiin: Tunnettu suomalaismies saapui seuraamaan Suvi Minkkisen otteita VM: Yksi asia Kalle Rovanperän ajamisessa sai asiantuntijan pettymään Naisten päävalmentajalta suoraa tekstiä Krista Pärmäkoskesta: ”On kaksi vaihtoehtoa” Pöydällä shokkiratkaisu: Kieltäytyykö Suomen hiihtotähti olympialaisista? Tätä ei nähty televisiossa: Hiihdon maailmantähdelle kävi huonosti – seuraukset olivat rumat Wilma Murto avautui henkilökohtaisesta elämästään – mukaan tuli myös kolmas osapuoli Huomasitko? Norjan supertähdeltä pöyhkeä ele Minja Korhosta kohti Lue myös: IS: Sonja Leinamon rakkauselämä aiheutti erikoisen sopan Talvilajit 20.01.2026 - 16:53 Lasse Honkanen Minja Korhosen kilpasiskon kuppi meni nurin: ”Siis oikeasti, mitä ihmettä?” Talvilajit 20.01.2026 - 14:54 Lasse Honkanen Anne Kyllösen tilanteesta surullinen tieto Talvilajit 20.01.2026 - 10:45 Lasse Honkanen